Tarina Tytöstä ja Pojasta

Siellä missä vuorenhuiput kohoavat uljaina taivasta kohti ja tiheä metsä peittää sen rinteitä, sijaitsi pieni kyläpahanen. Kylä niin syrjäinen ja pikkuruinen, ettei kukaan tiennyt nimeä sen.

Vuosien päästä, kun oli jäljellä kylästä vain sen Suuri Tammi sekä lähes kuivunut Metsälampi, ihmiset kutsuivat sitä "paikaksi, jossa murhattiin Se Tyttö ja Komea Poika".

Tuossa Pienessä Kylässä asui tyttö, tyttö joka oli niin kaunis, että kauneimmat kukkasetkin kadehtivat häntä. "Miten niin rumista vanhemmista, voi syntyä jotain Niin Kaunista", ihmeteltiin kylässä.

Tytöllä oli kosijoita useita, mutta vanhempansa eivät hyväksyneet ketään heistä mieheksi Kauniille tyttärelleen. He halusivat naittaa Kauniin tyttärensä papin Pojalle, sille Komealle Pojalle.

Papin poika oli Komea. Hän oli niin Komea, että jopa Suuri Tammi kumarsi hänelle. Kauniin Tytön vanhempien suruksi, pappi ei antanut Poikansa naida Kaunista Tyttöä. Pappi sanoi, "ei mikään niin Kaunis ole Jumalan tänne saattama, on hänen oltava Pahan siittämä." Niinpä Komea Poika päätyi avioon Lettipäisen Neidon kanssa.

Lettipäinen Neito ei ollut Kaunis. Hän oli kolhokasvoinen, naamansa oli kuin kirveellä veistetty. Mutta Lettipäinen Neito oli Jumalan lapsi, sanoi Pappi. Niin hurskas ja sielultaan sievä, niin sanoi Pappi.

Asteltuaan avioon Komean Pojan kanssa, alkoi Lettipäinen Neito ihmetellä, miks ei Poika halajanut samaan vuoteeseen. Ihmetteli Neito, miksei Poika Kotona viihtynyt. Neito yritti ja yritti, mutta saanut ei Pojan huomiota. Kaikkensa antoi Neito, mutta rujo ulkomuoto ei ollut silmälle ilo. Vanhemmatkin jo painostivat Neitoa. "Anna meille lapsenlapsi jonka siittänyt on tuo Poika Komea", sanoivat vanhemmat. "On kuukausia kulunut, eikä lasta näy. Oletko maho, vai yhä neitsyt?"

Oli alkuilta, kun Poika jälleen omille teilleen lähti. "Missä lienee armaani päivänsä viettävän", pohti Neito mietteissään, kun Poikaa varjosti syvälle metsään. Yllättäin kadotti Pojan silmistään, näki hän vain Tytön Kauniin edessään. Tyttö, joka oli niin hurjan Kaunis, seisoi rannalla pienen metsälammen.

Kaunis tyttö oli alasti, eikä Neito ollut koskaan nähnyt mitään niin täydellisen kaunista. Neito oli kateellinen ja kosketti karheaa poskeaan. Hänen ihonsa ei ikinä olisi noin kuulas ja valkea, hiuksensa ei ikinä noin täydelliset, ei hänen silmänsä tulisi ikinä sädehtimään kilpaa kanssa yön tähtösten. Ajatteli Neito: "Ei, ei. Älä nyt kateudesta halkea, sinulla on rakkaus Jumalan ja sinulla on Komea Poika..."

Tyttö, joka oli Kaunis, nosti kätensä taivaisiin ja sulokkaalla äänellään lausui " accipite me, ut amor! Amare me amor". Lettipäinen Neito ymmärsi sanat. "Ota minut rakkaani! Rakastele minua, armaani", ne olivat sanat tuon Kauniin Tytön. Luuli Neito Tytön lausuvan sanoja Pirulle, kunnes näki Sen, jolle sanat oli suunnattu...

Komea Poika asteli puiden varjoista taakse Kauniin Tytön, kietoen kätensä tämän ympärille. Neito ei saattanut uskoa silmiään. Hänen miehensä suuteli Kauniin Tytön kaulaa ja estoitta Pojan kädet tekivät tutkimusmatkaa pitkin Tytön kehoa. Toisteli Tyttö suljetuin silmin sanoja "Matris Magnae, benedícere. Benedícat nobis in perpetuum". Lettipäinen Neito tunsi latinan kielen. "Siunaa meitä, Suuri Äiti, siunaa ikuisesti", oli nuo sanat joita Tyttö toisteli. Tuo Tyttö, joka oli niin raivostuttavan Kaunis! Lettipäinen Neito, joka oli niin hurskas, tiesi Jumalan sanan: Noitanaisen älä elää anna.

Neito tunsi sanoinkuvaamatonta mustasukkaisuutta, kun katsoi kuinka miehensä yhtyi Tyttöön Kauniiseen. Neito ei olisi halunnut nähdä enempää, mutta ei saattanut katsettaan kääntää. Nuo kaksi Upeaa Ihmistä näyttivät niin kauniilta, tuota sulokasta yhteenliittyneiden vartaloiden tanssia oli lähes pakko katsoa.

Kyyneleet valuivat silmistä Neidon Lettipäisen, niin vihainen hän oli. Hän oli vihainen Tytölle, joka sai huomion Komean Pojan ja hän oli vihainen myös tuolle Pojalle Komealle, joka rikkoi avioliittovalan. "Rakastan sinua ikuisesti", kuuli hän Pojan sanovan Tytölle.

Lettipäinen Neito päätti tehdä sen, minkä jokainen Jumalan lapsi tekisi. Neito marssi varmoin askelin luokse Papin, loihti kasvoilleen pakokauhun sekaisen ilmeen, kun hän aloitti tarinansa valheellisen:

"Se Kaunis tyttö palvoo pahaa, hän on noita, noita joka sai pauloihinsa Poikasi. He yhdessä joivat verta kuolleen huuhkajan ja parhaillaan irstailevat, rannalla sen pienen metsälammen".

Lettipäinen Neito lopetti tarinansa. Hän ei pistosta tuntenut sydämessään, vaikka juurikin oli kertonut valeen. Oli sydämensä muuttunut katkeraksi, hän halusi kostonsa. Mielessään kummitteli kuva Tytöstä, joka nautti hänen miehen kosketusta.

Pappi huudahti "Minähän sanoin" ja ryntäsi ulos. Hän keräsi kylän väen koolle, Kauniin Tytön vanhemmat mukaan luettuna. "Se Tyttö, Se Kaunis Tyttö harrastaa noituutta parhaillaan metsälammella. Loitsuillaan hän on saanut Poikani pauloihinsa. Vannon Jumalan nimeen: ennen kuin aurinko huomenna nousee, kiikkuu se katala Noita hirressä Suuressa Tammessa!"

Väkijoukko, Kauniin Tytön vanhemmat mukaan lukien, suuntasivat kulkunsa metsälammelle. Oli Papin järkytys suuri, kun näki Poikansa, alla Kauniin Tytön. "Ei naisen kuulu rakastella miestä, on naisen paikka aina alinna", kuhisi väkijoukko.

Häpeä, ja ajatus Tyttärestään hirressä, oli Kauniin Tytön vanhemmille liikaa: he juoksivat lampeen, eivätkä koskaan nousseen pintaan. "Kaloiksi he muuttuivat", puhuttiin, "se oli Noidan loitsu", sanottiin.

Väkijoukko repi Parin toisistaan, sitoivat Tytön kädet ja päästivät Pojan tuskistaan. "On häpeä elää, jos on siittänyt Noidan. Mene, Poikani, luokse rakastavan Jumalan", sanoi Pappi samalla kun Poikansa kallon kiveen murskasi. Silloin Se Kaunis Tyttö itki, sydän särkyneenä huusi ilmoille tuskiaan. Heltyi kansa, kun niin kovasti kävi sääli, ja päästi Tytön köysistään.

Vaan Neito Lettipäinen sekä Pappi olivat vihoissaan. "Se mitä aloitimme, on loppuun vietävä: pahan morsian on surmattava" sanoivat yhteen ääneen ja Tytön hirttivät Suureen Tammeen.

Yhä vuorenhuiput kohti taivaita kohoaa, yhä on sen rinteillä metsää tiheää. Ei kylää enää, on se muuttunut mullaksi maan. Ei Pappia, Ei Neitoa Lettipäistä, he ovat jääneet unholaan. Ei heitä kukaan muista, eikä haluaisikaan. Mutta tarina, joka on yhä kansan huulilla, on tarina Pojasta Komeasta sekä hänen armaastaan, Tytöstä niin kovin Kauniista...