Markiisi Capuet - komea, salaperäinen mies, joka viihtyy
monien naisten päiväunissa, arvovaltainen hyväntekijä, jota kohdellaan lähes
kuninkaan tavoin, kohtelias, hyvätapainen markiisi Capuet. "Hänen vaimonsa
on varmasti maailman onnellisin nainen" sanottiin. Ei, en minä ole...
Asumme vanhassa idyllisessä maalaiskartanossa aviomieheni
sekä hänen nuoremman veljensä kanssa. Mieheni veli, Franzes, muutti luoksemme
kun hän aloitti sotilaskoulun joitakin vuosia sitten. "Voin vuokrata
asunnon läheltä tukikohtaa, etten häiritse teitä", hän oli sanonut
miehelleni. "Ei ole soveliasta Capuetin asua vuokra-asunnossa. Vanhempamme
tuskin antaisivat anteeksi minulle, jos ajaisin sinut asumaan muualla kuin
kotonasi. Saat kaksi ylintä kerrosta käyttöösi", sanoi mieheni veljelleen.
Vaikka Franzes ei ollut yhtä jäykkä ja totinen, kuin veljensä, oli hän silti
arvonsa tunteva herrasmies. Kyläläiset kutsuivat häntä "Kreivi
Capuetiksi". Franzes oli Monte Vistan halutuimpia poikamiehiä ja hänellä
oli useita lyhyitä suhteita. Joka kerta kun hän toi uuden naisen kotiin,
kosketti ja suuteli tätä hellästi, tunsin pienen kateuden piston sydämessäni.
Rakastan miestäni ja antaisin oikean käteni, jos hän joskus
edes koskisi minuun niin kuin aviomiehen tulee koskea vaimoaan. Vasemman käteni
antaisin, jos saisin nukkua yöni hänen kainalossaan. Koko avioliiton ajan
olemme nukkuneet erillisissä sängyissä - eri huoneissa. Joka ilta hän pyytää
illallispöydässä minua saapumaan huoneeseensa ja joka ilta pieni toivon kipinä
minussa uskoo, että tänään saan viettää yöni hänen kanssaan, käpertyä hänen
kainaloonsa ja tuntea olevani rakastettu. Joka ilta silti joudun pettymään -
tyydytettyään tarpeensa hän kehottaa minua poistumaan omaan huoneeseeni.
Meidän oli tapana sunnuntai-iltaisin kokoontua olohuoneeseen
katsomaan elokuvaa. Yritin käpertyä mieheni kainaloon, mutta hän työnsi minut
kylmästi pois. Yritin koskettaa hänen poskeaan..
Hän tarttui minuun kovakouraisesti ja sanoi tyynen
rauhallisesti: "Lopeta tuo, Carmen! Sinä käyttäydyt kuin portto! Itsensä
tyrkyttäminen tekee sinusta todella halvan ja se ei ole arvollesi suotavaa. Tee
itsesi hyödyksi ja valmista meille illallista." Hän työnsi minut pois
sohvalta, en voinut muuta kuin totella käskyä. "Tänä iltana en halua sinua
vuoteeseeni. Saat rauhassa miettiä, miten hyvän vaimon tulee käyttäytyä",
hän sanoi vielä perääni. "Manuel, olet kohtuuton", kuulin Franzesin
sanovan veljelleen.
Kyyneleitä nieleskellen valmistin illallista ja mietin,
miksei mieheni halunnut minua, niin kuin miehen tulee vaimoaan haluta.
"Miksi annat hänen kohdella sinua noin?" Franzes kuiskasi korvaani ja
tarttui minua olkapäästä. En ollut kuullut hänen saapuvan keittiöön. Säikähdin
hänen ääntään ja kosketustaan niin, että olin pudottaa veitsen lattialle.
Franzes tarttui veitseen, laski sen pöydälle ja käänsi minut itseään vasten.
"Et saisi antaa hänen kohdella sinua noin. Olet hieno
nainen, Carmen, et saisi alistua hänen tahtoonsa" hän sanoi hiljaa.
Nyyhkäisin hiljaa, kun hän veti minut lähelleen ja halasi hellästi.
"Franzes, hän kuulee sinut. Minä en saisi... Hän
kuulee." sanoin hiljaa Franzesille samalla tähyillen olohuoneen suuntaan. Franzesin
läheisyys sai minut paniikinomaiseen tilaan. Halusin juosta karkuun, mutta
hänen läheisyytensä tuntui niin mukavalta, että en hennonut työntää häntä pois.
Jospa mieheni joskus tekisi samoin...
"Ei hän mitään kuule. Hän puhuu puhelimessa." Franzesin
kasvoilla välähti outo ilme, kun hän sanoi veljensä puhuvan puhelimessa.
Hän nosti kasvojani kohti omiaan ja kumartui suutelemaan
minua. Tuon pienen sekunninmurto-osan aikana päässäni pyöri miljoona asiaa. Voisin
suudella häntä ja unohtaa mieheni. Voisin suudella häntä vain siksi, koska oma
mieheni ei koskaan tee niin. Voisin suudella häntä, koska minä ansaitsen
hellyyttä! Kyllä... "Ei!" sanoin ja työnsin Franzesin kauemmas ennen
kuin huulemme kohtasivat.
"En voi... Hän on veljesi!" Katsoin Franzesiin
syyttävästi ja käänsin hänelle selkäni poistuakseni. " Hän on veljeni,
mutta on silti mies, joka kohtelee vaimoaan huonosti!" Hän sanoi turhan
kovaa perääni.Onneksi mieheni oli jo siirtynyt huoneeseensa, sillä muuten
hän olisi kuullut Franzesin sanat.
Kaaduin sängylleni. Hetken tuijotettuani
kattoa, katsahdin kelloa: puoli kahdeksan. Oli vielä turhan aikaista ruveta
yöunille, mutta ajatukseni harhailivat liikaa, jotta olisin voinut keskittyä
esimerkiksi lukemiseen. Franzesin kosketus kihelmöi yhä ihollani, hänen
tuoksunsa, pehmeä äänensä, vahvat käsivarret ympärilläni... Alavatsassani
lenteli perhosia, joka kerran kuin muistelin kosketusta. Tunsin olevani
kiihdyksissä, kaipasin toisen ihmisen kosketusta enemmän kuin koskaan! Olisikohan
mieheni vielä hereillä? Tiesin, ettei mieheni kosketus ollut yhtä lämmin ja hellä
kuin veljensä, mutta muusta en voinut nyt kuin unelmoida.
Avasin mieheni huoneen oven, ja näin hänen makaavan rennosti
sängyllään. Nukkuiko hän? Kapusin hänen vierelleen sänkyyn, mutta hän ei
reagoinut mitenkään. Kosketin häntä hellästi, koettaen herättää hänet.
"Manuel...?" kuiskasin hänen korvaansa. Hän avasi silmänsä hymyillen,
mutta nähdessään minut, hänen ilmeensä muuttui kylmäksi. "Mitä sinä täällä
teet? En tiettävästi kutsunut sinua tänä iltana luokseni. Tänään en tarvitse
sinua, olen väsynyt. Ole hyvä ja poistu." Hän osoitti ovea. Jokainen hänen
sanansa oli kuin nyrkin isku kasvoihin.
"Manuel, rakas, ajattelin, jos voisin olla luonasi
tämän yön...?" sanoin varovasti. Hän naurahti tylysti. "Miksi,
juurihan sanoin etten tarvitse sinua tänään. Miksi nukkuisit täällä, kun
sinulla on omakin vuode. Ja sinun on herättävä aikaisin tekemään aamiaista,
minä en välitä herätä aikaisin. Ole hyvä ja poistu. Nyt!" Hän osoitti
ovea. Kyyneleitä nieleskellen poistuin hänen huoneestaan.
Istahdin huoneeni lattialle voimattomana. Miten minä
vuodesta toiseen jaksoin tulla kohdelluksi näin. Hän kohteli minua kuin
maksullista naista, johon silloin tällöin purkaa paineet. Minä pesin,
pyykkäsin, kokkasin ja siivosin ja kiitokseksi en saanut mitään. Vuosien
ahdistus ja katkeruus purkautui hysteerisenä itkuna, jota en saattanut enää
estää. Olin niellyt kyyneleeni ja kätkenyt suruni niin kauan, etten tiennyt
osaavani enää itkeä.
En tiedä montako tuntia istuin lattialla, mutta kun äänet
mieheni huoneesta havahdutti minut todellisuuteen, oli jo pilkkopimeää. Katsoin
kelloa: puoli kaksi yöllä. Keskityin kuuntelemaan, sillä olin varma, että
kuulin juuri oven kolahduksen ja pienen naurahduksen. Hetkeen en kuullut
mitään, mutta hiljaisuuden rikkoi pian pieni hihitys ja mieheni matala,
hiljainen ääni. Voihkaisu ja vaimea "shhh". Oliko mieheni huoneessa
joku?
Avasin huoneeni oven
hiljaa ja hiivin käytävään. Mieheni huoneen ovella seisahduin ja painoin
korvani oveen. Kuulin pieniä ääniä, mutta en osannut sanoa, mistä ne olivat
peräisin. Tartuin kahvaan varovasti ja hitaasti raotin ovea. Nähdessäni, mitä
huoneessa tapahtui, sydämeni särkyi. Mieheni oli vieraan naisen kanssa, hän
teki naiselle asioita, joita hän ei koskaan tehnyt minulle. Hän suuteli tätä,
kosketti tätä ja tuotti tälle nautintoa. Naisen huulilta pakeni äänekäs
voihkaisu. "Shhh, emmehän halua herättää eukkoa naapurihuoneessa",
mieheni kuiskasi naiselle joka hihitti vastaukseksi.
Minua puistatti. Suljin oven hiljaa, toivoin myös pystyväni
sulkemaan korvani ääniltä, jotka huoneesta kantautui. Olin raivoissani ja
surullinen, mutta ennen kaikkea olin kateellinen tuolle naiselle. Kyyneleet polttivat
silmiäni, kun suuntasin kulkuni kohti kolmatta kerrosta. En kestänyt ajatusta
nukkuvani huoneessani, tietäen mitä tapahtuu viereisessä huoneessa...
Koputin hiljaa Franzesin huoneen ovea. Hän avasi oven ja
näytti sekä yllättyneeltä, että järkyttyneeltä. "Carmen, olet
hereillä..." Hän veti minut huoneeseen ja sulki oven takanani.
"Olen pahoillani, Carmen. Minun olisi pitänyt kertoa
sinulle heti, kun sain selville veljeni touhut..."
"Se puhelu illalla... Se oli tuo nainen, eikö
ollutkin?" nyyhkytin hiljaa. Franzes näytti surkealta, kun hän nyökkäsi. "Kuinka...
Miten kauan tuota on jatkunut?" Franzes oli hiljaa ja silitti poskeani. "Haluan
tietää", huudahdin. "Siitä lähtien, kun olen asunut täällä, olen
pannut merkille, että veljeni saa turhan usein yöllisiä vieraita. Aluksi
luulin, että sinä olet hänen kanssaan, joten en kiinnittänyt siihen huomiota,
mutta asian todellinen laita kuitenkin selvisi minulle. Olisin halunnut kertoa
sinulle, Carmen, olisin todella. Tiedän miten paljon rakastat veljeäni, en
halunnut särkeä sydäntäsi..."
"Viisi vuotta... Tätä on jatkunut viisi vuotta..."
Kun tajusin asian, olin vähällä pyörtyä. Jalkani pettivät alta, ja olisin
kaatunut, ellei Franzes olisi pitänyt minusta kiinni. Aivoni kävivät
ylikierroksilla, kun tajusin, miksi meillä oli erilliset huoneet mieheni
kanssa, miksi en saanut nukkua hänen kanssaan ja miksi hän kohteli minua niin kuin
kohteli. Alhaalta kantautui kovaäänistä voihkintaa. Franzes puristi minua
tiukemmin itseään vasten, puri hampaansa yhteen ja sanoi matalalla äänellä:
"Jos hän ei olisi veljeni, tappaisin hänet siitä hyvästä miten hän sinua
kohtelee".
"Mitä minä nyt teen... Tietäen, mitä hän touhuaa
selkäni takana?" ajattelin ääneen.
Franzes kohotti hellästi kasvojani leuastani, niin että
katseeni kohtasi hänen katseensa ja sanoi: "Sinä jatkat elämääsi, kuin
mitään ei olisi tapahtunutkaan. Keskityt vastedes itseesi ja omaan onneesi, sen
sijaan että tuhlaisit jokaisen hetkesi miettiäksesi, miten pitää Manuel
tyytyväisenä. Ehkä jonain päivänä olet valmis hakemaan eroa hänestä...?"
Nyökkäsin, sillä tiesin hänen olevan oikeassa. Oli korkea aika keskittyä
itseeni ja minun onneeni. Olin niin monta vuotta keskittynyt siihen, että pidin
Manuelin tyytyväisenä, etten ollut tehnyt oman onnellisuuteni eteen mitään. Franzes
hymyili minulle pienesti ja pyyhki kyyneleeni.
Tuijotin Franzesin suuta - kuinka minun tekikään mieli
suudella häntä! Hetken mielijohteesta painoin huuleni vasten hänen huuliaan ja
suutelin häntä varovasti. Franzes veti minut tiukemmin itseään vasten ja
vastasi suudelmaani. Tiesin sen olevan väärin, sillä kaikesta huolimatta olin
edelleen hänen veljensä vaimo...
mahtavaaaaa *____________________________________*
VastaaPoista