Perhaps you married the wrong brother? OSA 2

Heräsin Franzesin vuoteesta. Ensimmäistä kertaa eläessäni olin saanut nukkua jonkun kainalossa ja se tuntui uskomattoman hyvälle.
En potenut huonoa omatuntoa, vaikka tuo joku ei ollut aviomieheni. Olin nousemaisillani ylös, kun tunsin käden lanteillani. "Et menisi vielä..." Franzes sanoi hiljaa. Kävin sisäistä kamppailua itseni kanssa - järkeni sanoi, että olisi lähdettävä, mutta sydämeni kehotti kömpimään takaisin vuoteeseen ja viedä loppuun se, minkä yöllä aloitin.

Franzes teki päätöksen puolestani, kun hän nousi suutelemaan kaulaani. Ruumiini värähteli hänen huuliensa kosketuksesta. Istuin jännittyneenä, sillä en tiennyt mitä tehdä. Franzes näykkäisi hellästi korvalehteäni, jolloin pieni huokaus karkasi huuliltani. "Rentoudu, Carmen. Anna minun antaa sinulle jotain, mitä miehesi ei koskaan sinulle antanut", hän kuiskasi korvaani.

Suljin silmäni ja rentouduin. Franzes laski minut makuulle ja laskeutui päälleni. Hänen hellät kosketuksensa tuntuivat taivaallisilta, ja hetkeksi unohdin, miten väärin tämä oli. Hän ei repinyt vaatteitani kylmästi pois, niin kuin veljensä. Hän ei tunkeutunut minuun tunteettomasti, niin kuin hänen veljensä teki. Hän piti vaatteet ylläni, ei tehnyt elettäkään riisuakseen niitä. Hän kosketteli ja suuteli minua hellästi, hän teki oloni hyväksi. Sitä hänen veljensä ei ikinä tehnyt.

Avioliittovuosieni aikana seksi oli ollut minulle vastenmielinen ja kivulias kokemus, en ollut uskaltanut kuin unelmoida kosketuksesta, joka tuottaisi nautintoa. Tosin, edes unelmissani en osannut ajatella tällaisesta nautinnosta, joka saa ihoni kihelmöimään ja selkäni taipumaan kaarelle. Kun Franzes painoi huulensa rinnalleni, ylitseni kulki lämmin aalto, joka sai minut huokailemaan ääneen. "Franzes, minun on mentävä, ennen kuin Manuel herää..." huokaisin. Franzes hymyili ja kutitti vatsaani. "Tiedän, minunkin on valmistauduttava töihin."

Suljin huoneeni oven hiljaa perässäni. Vilkaisin kelloa - puoli yhdeksän. Normaalisti olin tähän aikaan jo valmistanut aamiaisen, tarjoillut sen pöytään ja käynyt kaupassa. Puin aamutakin ylleni ja vilkaisin itseäni peilistä. Poskeni punoittivat, näytin raukealta - ehkä liiankin raukealta. Kampasin tukkani ja toivoin, ettei mieheni kiinnittäisi ulkonäkööni huomiota.

Alakertaan saapuessani kuulin vaimeaa puheensorinaa keittiöstä. Oliko Manuel jo noussut? Kenelle hän puhui? Astuin keittiöön ja ensimmäisenä näin saman naisen, kuin yöllä Manuelin huoneessa. Hän oli pukeutunut Manuelin puseroon - kuvittelivatko he etten tajuaisi sitä? Nainen huomasi minut ja hymyili leveästi ja tuli minua vastaan. "Sinä olet varmaan rouva Capuet? Olen Kassandra, teidän uusi taloudenhoitajanne. Markiisi palkkasi minut auttamaan sinua hoitamaan taloutta. Katsoin miestäni ilmeettömänä, joka ei vilkaissutkaan minuun. "Miksi olet näin myöhään jalkeilla? Aamiainen ei ollut katettu, kun tulin alas." hän sanoi kylmästi. "Olen pahoillani, nukuin viime yönä huonosti." tiuskasin takaisin. Kassandran kasvoilla vilahti pakokauhun sekainen ilme ja miehenikin vilkaisi minua nopeasti. "Katso, ettei tämä tule toistumaan. Ruoanlaitto on edelleen sinun hommasi", hän sanoi kylmästi ja jatkoi aamiaisen syömistä. Puristin käteni nyrkkiin ja nyökkäsin. Minun oli poistuttava keittiöstä, etten alkaisi kiljumaan. Hän oli kehdannut ottaa tuon naisen luoksemme kysymättä minulta mitään! Ja kuinka typeränä he minua pitävät, että sepitys taloudenhoitajasta olisi uskottava, varsinkin kun nainen on pukeutunut hänen paitaansa! En voinut muuta, kun tyytyä osaani - ainakin siihen asti kun tiedän, mitä teen...

Ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen, en mennyt mieheni makuuhuoneeseen hakemaan läheisyyttä. Istuin huoneessani ja tuijotin kelloa. Kello löi vartin yli puolenyön, kun kuulin naapurihuoneen oven avautuvan. Ei mennyt kauaakaan, kun vaimeat voihkaisut alkoivat. Mieleni teki rynnätä mieheni huoneeseen, mutta sen sijaan suuntasin jälleen kulkuni Franzesin huoneeseen. En ollut nähnyt häntä koko päivänä, enkä ollut varma oliko hän vieläkään tullut töistä. Koputin hänen huoneensa ovea, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Raotin ovea ja näin Franzesin sängyllä - umpiunessa.

Istahdin sängyn reunalle ja katselin häntä hetken aikaa. Kosketin varovasti hänen kasvojaan, jolloin hän räväytti silmänsä auki. "Odotinkin että saapuisit", hän sanoi uneliaasti hymyillen. "Hänen rakastajattarensa asuu talossa", sanoin. Hän katsoi minua hämillään. "En halua puhua siitä nyt", sanoin ja kumarruin suutelemaan häntä.

Joka ilta kömmin Franzesin vuoteeseen, joka ilta sain kokea rakkautta ja lämpöä, jota en mieheltäni ikinä saanut. "Luulen, että nait väärän veljen", Franzes naurahti eräs ilta, kun makasimme hänen sängyssään. Naurahdin ja totesin, kuinka oikeassa hän olikaan. "Meidän olisi mietittävä, miten jatkamme tästä edespäin. Emme voi jatkaa näin, on vain ajan kysymys milloin Manuel tajuaa ihmetellä, mikset enää kömmi hänen vuoteeseensa iltaisin..." Franzes sanoi vakavana. Nyökkäsin. Hän oli oikeassa, jossain vaiheessa Manuel tajuaa, ettei maailmani enää pyörinyt hänen ympärillään. "Lähden huomenna työmatkalle, mutta kun tulen takaisin tiistai-iltana, kerromme hänelle, että haluat avioeron. Sanomme, että ero hoidetaan kaikessa hiljaisuudessa, ilman julkisuuskohua. Hän suostuu, koska ei halua pilata hyvää mainettaan. Hän ei halua ihmisten tietävän, miten hän on kohdellut vaimoaan kaikki nämä vuodet", Franzes sanoi. "Kun se on hoidettu, pakkaamme laukkumme, häivymme, emmekä enää tuhlaa ajatuksia häneen." Nyökkäsin ja käperryin hänen kainaloon. Ajatus siitä, etten näkisi häntä muutamaan iltaan ja että olisin yksin talossa, jossa ei ollut muita kuin mieheni ja hänen rakastajattarensa, kylmäsi minua...