Perhaps you married the wrong brother? OSA 4

Rakastuin taloon, jonka Franzes oli meille ostanut. Se oli pieni ja todella vanha, kaukana siitä ylellisyydestä johon olin tottunut.
Huonekalut hankimme kirpputoreilta ja huutokaupoista, sillä en halunnut tuhota talon vanhaa henkeä tuomalla sinne moderneja huonekaluja. Saimme peräämme paljon katseita kaupungilla kulkiessamme. "Markiisitar viihtyy yllättävän paljon kreivin kanssa..." supistiin, missä ikinä kuljimmekin. Minusta tuntui aina pahalta, kun ihmiset puhuivat asioista, joista eivät tienneet mitään.

"Kreivi Capuet on nähty viettävän epätavallisen paljon aikaa veljensä, markiisi Capuetin, vaimon kanssa. Tuoreimmat uutiset Monte Vistan puhutuimmasta kolmiodraamasta - joka päivä!" hehkutti lehtien lööpit. Franzes sulki lehden vihaisena. "En ymmärrä, mikset halua viedä juttua eteenpäin ja paljastaa, millainen hirviö mieheksi veljeni on... Nämä lööpit eivät tule koskaan loppumaan ja kuvittele, kun lehdistö saa tietää, ettet asu enää kartanolla?" hän kuiskasi minulle. Hymyilin ohikulkeville ihmisille, jotka tervehtivät meitä. "Franzes, me puhuimme tästä..."

Todellisuudessa, emme juuri olleet puhuneet asiasta. Olin sanonut, että haluan hoitaa eron kaikessa hiljaisuudessa. Franzes olisi halunnut viedä jutun eteenpäin ja saattaa veljensä edesvastuuseen siitä, mitä teki. En suostunut, sillä siinä olisi kyseessä koko Capuetin suvun maine.  "Vähät minä suvun maineesta!" Franzes vastasi joka kerta. Enempää emme aiheesta puhuneet.

Kosketin Franzesin kasvoja kevyesti, sillä tiesin, että tilanne raivostutti häntä. "Kun ero on selvä, ihmiset eivät jaksa spekuloida kauaa", en uskonut tähän itsekään. "Antaa asioiden mennä omalla painollaan. Pidetään matalaa profiilia, yritetään välttää turhia kohuja." Franzes hymyili hieman ja nyökkäsi. "Silti näkisin Manuelin enemmän kuin mieluusti telkien takana... Kansan vihaamana", hän mumisi ja avasi lehtensä uudelleen. Naurahdin väsyneesti ja otin siemauksen teestäni. Samalla hetkellä näkökenttääni osui jotain, jota en odottanut näkeväni.

Kassandra katseli meitä kadun toiselta puolen ja lähti tulemaan kohti. Nousin jäykästi ylös hänen ollessaan lähellä pöytäämme, ja tervehdin häntä. Loihdin kasvoilleni hymyn, joka näytti varmasti siltä, kuin kärsisin ummetuksesta. En halunnut herättää turhaa huomiota kipittämällä karkuun. Kassandra hymyili hämmentyneenä ja vastasi tervehdykseeni. Hän katsoi Franzesia hämillään, joka vilkuili meitä lehden takaa. "Onpa mukava nähdä", sanoin edelleen typerästi hymyillen ja vedin Kassandran halaukseen. "Mitä helvettiä sinä haluat? Olisit voinut soittaa, et voi tuolla tavoin yllättää meitä. Ihmisten ilmoilla", sihahdin hänen korvaansa. Kassandra liikehti levottomasti. "Voisimmeko keskustella jossain, rauhassa?" Hän vilkaisi meitä molempia. Katsoin kysyvästi Franzesia, joka laski lehtensä, maksoi juomamme ja ohjasi meidät autoonsa.

Automatka kului hiljaisuuden vallitessa. Avasin suuni vasta, kun pääsimme kotiimme. "Mitä niin tärkeä asiaa sinulla mahtaa olla, ettet voinut vain tarttua puhelimeen ja soittaa?" tivasin naiselta, joka vaikutti hermostuneelta. Kassandra katsoi minuun surullinen ilme kasvoillaan ja istahti alas. "Rouva Capuet... Carmen, en koskaan halunnut sinulle mitään pahaa. Koko homma lähti viattomasta flirttailusta. Kun aloin pian saamaan huomiota markiisilta, en voinut vastustaa kiusausta. Olen yksinhuoltajaäiti ja ollut ilman miestä tuolloin tarpeettoman pitkään. Houkutus oli liian suuri. Tapaamisista tuli pian jokailtaisia ja ikäväkseni huomasin rakastuneeni markiisiin. Olisin halunnut lopettaa suhteen, mutta hän lupasi taata toimeentuloni ja maksaa poikani koulutuksen. Olin rakastanut ja mies halusi turvata poikani tulevaisuuden. Olen pahoillani, mutta mikään ei ole minulle niin tärkeää, kuin poikani." Kassandra vaikeni viimein. Vaikka kaikki tuo kuulosti epätoivoiselta selittelyltä, niin ymmärsin naista varsin hyvin. Jos olisin hänen asemassaan, olisin toiminut samoin. Miksi asettaa vieraan naisen hyvinvointi oman poikansa edun edelle? "En osannut ikinä kuvitellakaan, että hän tekisi jotain sellaista... Olen niin pahoillani."

"Senkö sinä tulit kertomaan?" kysyin. "Että olet pahoillasi? Sinun tehtäväsi ei ole pyytää minulta anteeksi." Kassandra huokaisi. "Manuel, hän ei aio allekirjoittaa eropapereita. Voi olen niin huolissani. Hän kulkee ympäri taloa hullunkiilto silmissään mumisten omiaan petturiveljestä ja -vaimosta..." Franzes kurtisti kulmiaan ja liikahti levottomasti tuolillaan. "Hän ei juurikaan nuku. Hän on koko ajan uskomattoman vihainen ja välillä saa raivokohtauksia. Hän on monesti meinannut rynnätä ulos etsimään teidät, mutta olen saanut estettyä häntä. Voi, pelkään että hän tekee jotain peruuttamatonta. Teille..." Kassandra näytti ahdistuneelta. "Hän on menettänyt järkensä..." hän nyyhkäisi. Minun kävi naista todella sääliksi. Lähinnä siksi, että hän yhä rakasti Manuelia, vaikka tiesi millainen hän oli. Franzes poistui yläkertaan sanomatta mitään. Katsoin ihmeissäni hänen peräänsä.

Hän oli poissa viitisen minuuttia ennen kuin palasi. Hänellä oli kädessään paksu kalenteri, jota hän selasi. "Mitä sinä teet?" kysyin. Hän ei heti vastannut. Hän selasi vihkoaan tovin, ennen kuin ojensi sen minulle. "Tuossa, The Grand Day hoitolaitos Italiassa. Yksityinen parantola psyykkisesti sairaille, hermoromahduksen saaneille ja mielenvikaisille aatelisille", Franzes sanoi. "Sinäkö haluat auttaa häntä?" kysyimme Kassandran kanssa yhteen ääneen. "Ei ole kyse niinkään hänestä, lähinnä ajattelen Carmenin turvallisuutta niin kauan kun Manuel on tuossa mielentilassa. Hän ei ole ensimmäinen suvustamme, joka menettää järkensä tuolla tavoin. Ollessani lapsi setäni sekosi raivosta kuultuaan, että hänen vaimonsa pelehti tallipojan kanssa. Vaimo lähetti tallipojan pois, kun suhde paljastui. Setäni etsi häntä usean viikon ajan silmittömän raivon vallassa, ennen kuin palasi kotiin. Kotona hän paiskoi tavaroita, hakkasi vaimoaan, käyttäytyi kuin villipeto. Vaarini ja isäni lähettivät hänet Italiaan tähän parantolaan. Kuukauden päästä hän palasi omana itsenään, haki eron vaimostaan, meni uusiin naimisiin ja elää edelleen uuden vaimonsa kanssa, ilman jatkuvaa murhanhimoa entistä vaimoaan kohtaan. En halua ottaa sitä riskiä, että Manuel ilmestyy ovellemme ja purkaa raivonsa Carmeniin..."

Franzes tarttui puhelimeen ja siirtyi yläkertaan puhumaan. Katsoin Kassandraa. "Rakastatko häntä todella?" kysyin. Hän nyökkäsi. "Siinä tapauksessa toivon todella, että hän kohtelee sinua paremmin kuin minua." Kassandra hymyili varovasti ja nousi.  "Toivon teille kaikkea hyvää, todella." Hän sanoi vielä, puristi kättäni ja poistui.

Franzes puhui puhelimessa pitkään. "Asia on hoidettu. Isä tulee hakemaan Manuelin ja saattaa hänet hoitoon. Hän sanoi, että on tärkeää hoitaa asia mahdollisimman huomaamattomasti", Franzes sanoi tullessaan alakertaan. Hän istui viereeni ja veti minut kainaloonsa. "Isä lähetti sinulle terveisensä ja sanoi, että on helpottunut kuullessaan, että pääsit pois Manuelin luota. Hän sanoi myös, että voimme julkistaa sinun ja Manuelin eron, vaikka eropapereita ei olekaan vielä allekirjoitettu. Hän painotti, että on tärkeää, ettei asioiden oikea kulku pääse julkisuuteen..."

"Tiedän, että haluaisit hänet vastuuseen teoistaan, mutta hän on kuitenkin veljesi..." sanoin Franzesille. "Veri on vettä sakeampaa ja niin edespäin. En halua että Capuetin suvun nimi tahraantuu yhden mätämunan takia. Siitä suvusta löytyy kuitenkin yksi kultakimpale, jolle en ikinä toivoisi mitään pahaa", sanoin Franzesille ja suutelin häntä.