Perhaps you married the wrong brother? OSA 3

Tiistai saapui yllättävän nopeasti. Heräsin ajoissa, mutta en kiirehtinyt alakertaan. Olisin varmasti viettänyt koko päivän huoneessani, ellei Manuel olisi karjunut minua keittiöön.
 Kun saavuin keittiöön, Manuel nousi pöydän äärestä ja kehotti rakastajatartaan poistumaan. Nainen näytti hämmästyneeltä eikä heti suostunut poistua. Manuel nojasi turhautuneena pöytään ja sihahti hampaittensa välistä: "Ole hyvä ja poistu, nainen. Etkä tule keittiöön, kuulit mitä tahansa, et ennen kuin annan luvan!" Nainen nyökkäsi varovasti ja poistui. "Mitä sinä tahdot, Manuel?" kysyin varovasti. "Mitäkö minä tahdon? Mitä minä tahdon!!?" hän raivosi ja paiskasi lautasen seinään. "Tahdon tietää kuka hän on!" Sydämeni jätti lyömästä pari kertaa. Hänkö tiesi? "Kuka...?" kysyin varovasti.

"Se mies, jota nait joka ilta!" Hän sanoi ja kietoi sormensa kurkkuni ympärille. "Ei kukaan... En tekisi sellaista", sanoin ja yritin irrottaa hänen sormensa kurkultani. "Kuinka typeränä sinä pidät minua? Usean illan ajan olet yömyöhään poistunut huoneestasi ja saapunut vasta aamulla." Hän oli raivoissaan. "Sinä olet minun vaimoni ja sinun velvollisuutesi on tyydyttää tarpeeni! Minun! Ja vain MINUN! Kuvittelitko, etten tajuaisi, mitä touhuat, kun et enää iltaisin saapunut luokseni!?" "Sinä torjuit minut, etkö muista?" henkäisin. "Ja sinulla on sänkyseuraa!" yritin huutaa, mutta Manuelin kädet kurkullani puristivat niin kovaa, etten saanut kuin pienen pihauksen ääntäni ulos. "Sinä olet silti minun vaimoni, sinun velvollisuutesi on tulla luokseni ja pitää minut tyytyväisenä!" Hän raivosi hullunkiilto silmissään, repi aamutakkini yltäni ja paiskasi lattialle.

En saattanut käsittää, miten hän voi syyttää minua jostain, kun hänellä itsellään on ollut rakastaja lähes koko avioliittomme ajan. Tajuntani hämärtyi kuristamisesta ja iskusta lattiaan. Silti yritin työntää Manuelia pois kun hän laskeutui päälleni. Epätoivoissani koetin huutaa apua, vaikka tiesin sen olevan turhaa. Kassandra oli ainoa talossa ja hän ei auttaisi minua. Manuel painoi käteni kurkulleni ja käski minun olla hiljaa. Yritin yhä huutaa, mutta en saanut ääntä lähtemään.

Tunsin oloni turraksi, minun oli vaikea hengittää. Manuel yhä raivosi minulle, mutta en enää jaksanut välittää. En välittänyt, vaikka Manuelin sormet puristuivat kaulalleni koko ajan lujemmin. Viimeinen asia, mitä kuulin, oli kun Kassandran huuto jostain kaukaa.

"Carmen?" Kuulin tutun äänen yläpuoleltani. Franzes nosti minut käsivarsilleen kylmältä lattialta. Kuulin Manuelin äänen, mutta en jaksanut kuunnella hänen sanojaan. En jaksanut avata silmiäni, tiesin, että olin turvassa. Franzes oli kotona.

Heräsin vieraasta huoneesta Franzesin kainalosta. Kesti tovin, ennen kuin sain itseni täysin hereille. Ulkona oli pimeää. Huone, jossa olimme, oli hämärä, vain yksi öljylamppu paloi.

 Nousin varovasti istumaan ja katselin ympärilleni. Franzes liikahti vieressäni. Onneksi hän oli siinä. Hän avasi silmänsä ja hymyili minulle surullisesti. "Oletko kunnossa?" hän kysyi. Nyökkäsin. "Mitä tapahtui? Missä olemme?" kurkkuani kivisti kun puhuin.

"Carmen..." Franzes sanoi hiljaa ja veti minut syliinsä. "Taivas, miten huolissani olin sinusta!" Kysyin uudestaan, mitä oli tapahtunut. Franzes kertoi, että oli tullut työmatkaltaan jo toissayönä, mutta ei olut hennonut herättää minua. Aamulla hän oli herännyt hirveään huutoon ja siihen, että Kassandra juoksi hänen huoneeseensa huutaen että Manuel yrittää tappaa minua.

"Keittiössä minua vastassa oli Manuel, joka oli sekaisin raivosta", Franzes sanoi. "Hän yritti käydä minunkin päälleni, mutta Kassandra sai hänet rauhoitettua. Hän huusi, että sinä olet pettänyt häntä, jakanut itseäsi muille ja nimitti sinua tavalla, jota en mielelläni toista. Hän oli lähes hysteerinen ja toisteli samaa litaniaa. Menetin hermoni ja huusin hänelle, että tiedän, sillä se olen minä, jonka kanssa hän pelehtii. Manuel hiljeni kuin seinään, väistyi edestäni ja päästi minut luoksesi. Nostin sinut lattialta ja kannoin sinut pois. Manuel huusi peräämme, ettei enää koskaan halua kuulla meistä kummastakaan mitään. Halusin viedä sinut sairaalaan, mutta sinä rukoilit, etten tekisi sitä. Niinpä nostin sinut autooni, ajoin asunnonvälitykseen ja pyysin antamaan avaimet johonkin vapaana olevaan taloon. Tämä talo oli sillä hetkellä ainoa vapaana oleva asunto.... Joten: tervetuloa kotiin." Franzes hymyili hieman.

"Franzes, minulle on aivan sama missä olemme ja missä asumme, kunhan olemme yhdessä. Muulla ei ole väliä." Franzes hymyili hieman leveämmin, mutta muuttui totiseksi jälleen. "En tiedä mitä olisin tehnyt, jos Manuel olisi vienyt henkesi. Kun näin sinut lattialla, tuntui kuin maailmani olisi murentunut. Rakastan sinua, Carmen. Olen rakastanut siitä lähtien, kun eka kerran näin sinut..."