"As long as I am with you..."

Halusin häntä koko ajan, taukoamatta.

Tuntuu, että vuosien "pidättäytyminen" purkautuisi kerralla ja minun oli saatava olla hänessä kiinni jokainen hetki. Vannoin itselleni nuorena, kun lähdin Kiinasta, etten ikinä ota kiinalaista naisystävää... Olemme jo vuosia eläneet tiedostamattamme parisuhteessa. Valintani ovat olleet aina sellaisia, että saisin pitää Xi Huán elämässäni, aina siitä hetkestä lähtien, kun eka kerran näin hänet. Me emme edelleenkään seurustelleet sanan täydessä merkityksessä, mutta yhä useammin päädyimme samaan vuoteesen.

"Onko jokin vialla", kysyin häneltä eräs aamu, kun hän näytti niin mietteliäältä. "Ei, olen van väsynyt", Xi Huá vastasi nopeasti ja kosketti pienesti poskeani. Tiesin, että häntä vaivasi jokin, mutta en halunnut lähteä tivaamaan sitä häneltä - hän kyllä kertosi jos se olisi tärkeää.

Xi Huá muuttui päivä päivältä vaisummaksi, hän saattoi istua useita tunteja sohvannurkassa ja tuijottaa eteenpäin lasittunein silmin. Aloin olla jo huloissani hänestä, mutta joka kerta kun otin asian puheeksi hän oli taas oma itsensä. "Ajatukseni harhailee, ei muuta", hän sanoi.

Kun Xin outoa käytöstä jatkui kolmatta viikkoa aloin aidosti olla huolissani hänestä. Hän oli koko ajan väsyneempi, tuntui että hän ei nykään tehnyt muuta kuin nukkui... Minunkin unensaantini vähentyi, sillä en saattanut lakata murehtimasta, josko jokin kuitenkin on vialla. Usein valvoin pitkään hänen vierellään ja katselin hänen nukkumistaan - miten rauhalliselta ja seesteiseltä hän näyttikään. Mitä tekisin jos jokin onkin vialla? Jos hän on sairas? Menettäisinkö parhaan ystäväni? Karistin ikävät ajatukset päästäni ja päätin, että huomenna ottaisin asian puheeksi.

Yritin löytää sopivaa hetkeä ottaa Xin outo käytös puheeksi, mutta päivämme oli aamusta iltapäivään melko hektinen. Olimme saaneet melko suuren tilauksen eräältä lehdeltä, joka halusi täyttää ensimmäisen erikoisnumeronsa Xi Huán kuvilla. Kuvatessani häntä, en saattanut lakata ajattelmasta miten täydellisen kauniilta hän näyttikään. Kuvaajana tiesin, että tälläiset yksilökuvat olivat hänen vahvuutensa. En sano etteikö hän olisi hyvä myös työskentelmään yhdessä toisen mallin kanssa, mutta jotenkin hän ei ole koskaan ollut niissä yhtä luonteva, kuin yksilökuvissa. Tunsin tutut kutinan alavatsassani, halusin häntä niin paljon...

Xin tyhjä katse muistutti, että oli tärkeää ottaa hänen outo käytöksensä puheeksi. Viimeisten kuvien jälkeen pyysin häntä odottamaan hetken, ennen kuin menisi vaihtamaan kuvausvaatteet pois. "Haluan puhua kanssasi, nyt heti" sanoin pehmeästi. Xi Huá näytti hetken hämmentyneeltä, mutta nyökkäsi kuitenkin pienesti. Tietenkin hän tajusi, että halusin jossain vaiheessa tietää mikä häntä vaivaa. Tunnen hänet liian hyvin, ettenkö huomaisi jos jokin on vinossa.

"Xi, tiedän että jokin on vialla. En ymmärrä mikset puhu minulle siitä. Ennen olet kertonut minulle kaikki murheesi, aina kuukautiskivuista silmätulehduksiin..." saatoin kuulostaa hieman katkeralta, mikä ei ollut tarkoitukseni. Oli vain niin turhauttavaa katsoa hänen olevan omissa maailmoissaan, murheissaan, olla kykenemättä tekemään mitään hänen puolestaan.

Xi Huá käänsi selkänsä minulle ja huokaisi syvään. "En halunnut kertoa sinulle, koska en itsekään tiedä mitä teen. Ajattelin, että hoitaisin asian yksin pois ketomatta sinulle, mutta en ole enää lainkaan varma voinko tehdä sitä", Xi sanoi hiljaa. Olin hämilläni. "Minulla on työni, sinulla on työsi. Ajattelin että meillä on liian monta rautaa tulessa jo valmiiksi. Jos vain kaikessa hiljaisuudessa hankkiutuisin siitä eroon, kenenkään ei tarvitsisi tietää. Niin ajattelin". Mitä ihmettä tuo nainen höpisee. Onko hän menettänyt järkensä.

Käänsin hänet minua kohtia ja kysyin että mistä hitosta hän puhuu. "En pystynyt tekemään sitä. Nyt olen vain miettinyt, miten kerron asiasta sinulle", hän sanoi nyyhkyttäen. "Jinsé, minä olen raskaana", Xi sanoi ja painoi kasvonsa rintaani..

Olin hetken hiljaa. Olin todella helpottunut, kun kyse ei ollut mistään sairaudesta, mutta pian tunsin pienen pakokauhun ilmoittelevan tulostaan. Lapsi, minulle?? Käyttäydyin itsekin kuin kersa, ja minun pitäisi pystyä kasvattamaan lapsi? Silitin robottimaisesti Xin päätä hänen nyyhykyttäessään rintaani vasten. En sanonut mitään. Miljoona ajatusta vilisti pääni lävitse.

Xi liikehti levottomasti kauemmas minusta mutta vedin hänet takaisin syliini. "Olisit kertonut minulle heti. Aloin olla huolissani sinusta", sanoin hänelle hiljaa. Xi Huá huokaisi syvään ja naurahti haikeasti. "Tiedän, mutta tiedän myös millainen olet. En osaa kuvitella sinun asettuvan aloilleen ja perustavan perheen - minun kanssani". Osittain hän oli oikeassa, en ollut ajatellut perheen perustamista lähiaikoina, jos ikinä. "Sinä olet ainoa nainen, jonka kanssa voisin edes kuvitella perustavani perheen", sanoin hiljaa.

Minun oli vaikea saada unta, kun mietin tulevaisuutta. "En voisi vaatia sinulta mitään. Minä olen jokatapauksessa päättänyt pitää lapsen, sinä saat olla mukana hänen elämässään nin paljon - tai niin vähän, kuin haluat. Olen katsellut vapaita asuntoja kaupungin ulkopuolelta, sellaista jossa lapsen on mukava varttua", saoi Xi haukotellen ennen kuin sulki silmänsä ja nukahti. Hän oli miettinyt kaiken valmiiksi. En halunnut päästää häntä muuttamaan yksin, en halunnut elää arkea ilman häntä. Me olimme olleet yhdessä päivittäin kymmenen vuoden ajan. Ajatus siitä että hän oli vain siksi katsellut itselleen uutta asuntoa, ettei tiennyt haluanko tämän lapsen vai ei, kylmäsi minua. Olisinko minä sellainen mies, joka ei kanna vastuutaan ja jättää naisen yksin? Eikä kenet tahansa naisen, vaan naisen, joka on upein nainen - ulkoisesti ja sisäisesti, jota Maa päällään kantaa...

Heräsin aamulla aikaisin, paljon ennen kuin Xi Huá. Olin yön pikkutuneilla miettinyt tulevaisuutta ja pistänyt asiat tärkeysjärjestykseen. Tunsin itseni typeräksi, että asian tajuamiseen oli mennyt noinkin kauan. Xi haukotteli raukeasti ja avasi silmänsä. Hän tapitti minua takkuisen tukkansa alta hämillään, sillä ei ollut tottunut näkemään minua jalkeilla näin varhain. "Jinsé, mitä sinä olet jo hereillä? Oletko nukkunut?", hän kysyi ja yritti nousta ylös. Painoin hänet hellästi takaisin makuulle ja sanoin että minulla oli asiaa. Hän näytti surulliselta. "Olen miettinyt ja pannut asioita tärkeysjärjestykseen", aloitin. Xi Huá nyökkäsi pienesti. "Minua ei ole kasvatettu niin, ettenkö kantaisi vastuuta teoistani. Ajatuskin siitä, etten näkisi sinua päivittäin tuntuu kauhealta. Haluan elää sinun kanssasi, haluan kasvattaa kanssasi tämän lapsen. Mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän sitä haluan. Myönnän, että olen kauhuissani, sillä minulla ei ole mitään kokemusta lapsista. Ja ainahan me voimme tehdä toisen, jos pilaamme tämän ensimmäisen. Eikös ensimmäinen lapsi aina ole se, jolla hommaa vasta opetellaan", naurahdin. Xi heitti minua tyynyllään ja hymyillen pyyhki silmäkulmiaan.

Xi nousi istumaan ja kietoi kätensä ympärilleni. "Kiitos, Jinsé", hän nyyhkäisi.

Kuukaudet kuluivat ja Xi Huán vatsa alkoi pyöristyä. Mitä isommaksi vatsa kasvoi, sitä enemmän halusin jo tavata lapseni. Se missä vielä puolisen vuotta sitten elämäni kohokohtia olivat kauniiden naisten seura ja huomio, sekä kalliilla autolla ajelu, olin nyt revetä onnesta joka kerta kun tunsin lapsen potkun Xin vatsassa. Xi Huá irtisanoi itsensä firmastamme, vaikka pomomme sanoi, että raskaana olevat naiset olivat joidenkin salainen fantasia - Xi Huá saisi ainutlaatuisen tilausuuden kuvauksiin nyt raskaana ollessaan. Kauniisti hymyillen Xi oli kieltäytynyt ja toivottanut pomolle hyvää loppuelämää. Minä puolestani olin valmis vetämään miestä turpaan, kun Xi siitä minulle kertoi. "Mitä se ukko ajattelee! Sinä menisit poseeraamaan lehteen, meidän vauva mahassa, jotta yksinäiset äijät saavat runkata kuvillesi! Ei helvetissä!" Olin jo lähdössä toimistolle, kun Xi sai minut rauhoitettua. Tyydyin vain soittamaan pomolle ja kerroin, että jos hän enää ikinä ehdottaa lapseni äidille jotain tuollaista, juo hän tulevaisuudessa ruokansa pillillä.

Xin raskaus sai minussa aikaan uskomattoman suuren suojeluvaiston häntä kohtaan. Halusin varmistaa, että hän ja lapsi olivat joka hetki turvassa, vaihdoin jopa autoni perheystävällisempään malliin. Ajeltuani eräs ilta kotiin töistä, tajusin keskustan kohinassa, että Roaring Heights ei ollut sopivin paikka lapsen kasvaa. Jos halusin, että lapseni ja Xi olisivat turvassa, oli meidän muutettava pois kaupungista, jossa rikostilastot hipoivat taivaita.
Muutamaa päivää myöhemmin otin asian puheeksi Xin kanssa. Kerroin hänelle, että olin irtisanonut itseni, etsinyt uuden työpaikan, myynyt talomme ja ostanut uuden talon - Aurora Skiesistä. "Mutta sinähän rakastat työtäsi! Ja Roaring Heightsiä", Xi sanoi. "Totta, mutta rakastan sinua - ja lasta, enemmän". Xi näytti hieman pelästyvän ennen kuin puna levisi hänen poskillee. Tajusin, että olin juuri tunnustanut rakastavani häntä. Tuntui hyvältä vihdoin sanoa se ääneen, samalla myöntää tuo itsestäänselvä asia itsellekin.

Muuttopäivämme koitti. Tuntui omituiselta sulkea talon, jossa olit asunut yli kymmenen vuotta, ovi ja luovuttaa avaimet aivan tuiki tuntemattomalle herralle. Katselin taksin ikkunasta ohi viliseviä taloja - ravintoloita, teattereita, kauppoja, tuttavien kattohuoneistoja, työpaikka... Tunsin outoa haikeutta. Mietin, tulisinko ikävöimään railakasta elämää Roaring Heightsissä ja teenkö nyt elämäni virheen, kun muutan pois.

Sitten katseeni osui naiseen vierelläni. Tuohon upeaan naiseen, joka kantoi meidän esikoistamme, ja tiesin, että olin valmis luopumaan mistä vain, jotta saan vain olla hänen kanssaan. Tartuin Xin käteen ja puristin hellästi. Hän katsoi minua ja hymyili pienesti. Ehkä hänkin tunsi pientä haikeutta katsellessaan ohikiitävää kaupunkia. Mitä kauemmaksi kaupunki takanamme jäi, sitä varmemmaksi oloni muuttui. "Noniin, meistäkin tulee nyt sitten jyväjemmareita", naurahdin ja vedin Xin kainalooni. "Suattaapi olla, että ensimmäätteenä ostan traktorin." Xi nauroi huonolle imitaatiolleni. "Ei Aurora Skies niin takapajula ole, kuin annat ymmärtää, Jinsé". "Ei ole ei, mutta Roaring Heightsin hektisyyden jälkeen kaikki tuntuu takapajulalta. Itseasiassa, uskon että pidät Aurora Skiesistä. Vielä enemmän pidät talosta, jonka ostin meille", sanoin ja puristin hellästi Xin hartiaa. Hän hymyili onnellisesti ja painoi päänsä harteilleni. "Olen kuule onnellinen missä vain, kunhan olen sinun kanssasi, Jinsé"...