Perhaps you married the wrong brother? OSA 5

Tiesin näkeväni unta, mutta en saanut itseäni hereille. Ahdistus kivisti rintaani ja minun oli vaikea hengittää. Kuljin pimeässä käytävässä näkemättä mitään eteeni.
Jostain pimeydestä kuulin raskasta hengitystä, joku seurasi hidasta kulkuani. Kaukaisuudessa näin pienen valon pilkahduksen, joka sai pienen toivonkipinän syttymään minussa. Jatkoin kulkuani hitain askelin kohti ainoaa valoa pimeydessä. Sitä mukaan kun kuljin eteenpäin, siirtyi valo kauemmaksi ja kauemmaksi, kunnes lopulta katosi näkyvistä. Olin jälleen pimeässä. Raskas hengitys, jonka olin kuullut aiemmin, kuului nyt lähempää, aivan selkäni takaa. Olin pakokauhun vallassa. Oma hengitykseni salpautui pelosta, kun tunsin jonkin tulevan lähemmäksi minua. Raskas hengitys kuului nyt aivan korvani juuresta, tunsin kuuman uloshengityksen niskassani. Käännyin hitaasti ympäri. Kääntyessäni ympäröivä mustuus muuttui punaiseksi.  Naamani edessä seisoi Manuel, joka piteli Franzesin irtileikattua päätä käsissään ja nauroi mielipuolisesti.

Heräsin säpsähtäen. Lakana oli liimautunut kylmän hikiseen ihooni kiinni. Vilkaisin vierelleni - Franzes nukkui sikeästi. Oloni oli kuvottava. Olin nähnyt tuon saman painajaisen siitä lähtien, kun Kassandra vieraili luonamme. Tiesin, että minun oli mahdoton saada enää unenpäästä kiinni, mutta vedin silti peiton korviini ja käperryin Franzesin kainaloon. Franzes raoitti silmiään unisesti. "Taasko se sama uni...?" hän kysyi hiljaa. Nyökkäsin. Franzes kietoi kätensä ympärilleni ja silitti kevyesti päätäni. Hänen läheisyytensä rauhoitti minua ja uskalsin jälleen sulkea silmäni. Toivottavasti tuo kamala uni pysyisi poissa lopun yötä...

Aurinko paistoi suoraan silmiini verhojen välistä. Vilkaisin kelloa - puoli kymmenen. Yöllinen painajaisen aiheuttama ahdistus oli tiessään, tiesin silti, että saisin tuon kauhean painajaisen jälleen ensi yönä vieraakseni. Nousin ylös ja venyttelin raukeasti. Franzes oli jo ylhäällä, saatoin haistaa tuoreen kahvin tuoksun alakerrasta.

Ennen kuin siirryin alakertaan, seisahduin peilin eteen. Oli yli kuukausi siitä, kun Kassandra vieraili luonamme ja siitä, kun hän soitti kertoakseen, että he ovat Manuelin kanssa Italiassa. Olin helpottunut kun tiesin, että Manuel oli kaukana. Silti keskeneräinen eroprosessi painoi mieltäni. Niin kauan kun papereista puuttui hänen allekirjoituksensa, olisin hänen vaimonsa, vaikka lakkasin epävirallisesti olemasta hänen vaimonsa jo kauan sitten. Silloin en vain tajunnut sitä. Niin kauan, kun Manuelin nimi ei ollut paperissa, tunsin joka kerta pienen syyllisyyden piston sydämessäni, kun rakastelin Franzesin kanssa...

Franzes vihelteli tyytyväisen oloisena valmistaessaan aamiaista. Pysähdyin keittiön ovelle ja seurasin Franzesin toimia. Oli mukava nähdä hänet noin iloisena. Minut huomattuaan hän jätti ruoanlaiton kesken ja kaappasi minut syleilyynsä ja suuteli pitkään ja kiihkeästi. "Mikä sinut on noin hyvälle tuulelle saanut?" kysyin naurahtaen, kun hän laski minut maahan. Franzes osoitti papereita pöydällä. Voisiko se olla...? Tartuin papereihin kädet täristen. "Hän allekirjoitti..." sain sanotuksi, kun näin Manuelin allekirjoituksen eropapereissa. "Hän allekirjoitti!" Huudahdin ja hyppäsin Franzesin kaulaan. Tuntui kuin tuhannen kilon painolasti olisi pudonnut harteiltani, kun näin allekirjoituksen papereissa. En ollut enää Manuelin vaimo! Franzes suuteli minua kevyesti ja sanoi mukana tulleen Kassandralta kirje. Hän kehotti minua lukemaan sen ja jatkoi aamiaisen valmistusta.

"Hei Carmen!

Tässä on kopiot eropapereistanne. Manuel lähetti alkuperäiset asianajajalleen, joten eronne on siihen mennessä selvä, kun saat nämä paperit. Olen pahoillani Manuelin puolesta, että tällä kesti niin kauan. Manuelin hoito on lähtenyt käyntiin; hän on löytänyt tapoja purkaa agressioitaan ja nukkuukin jo paremmin. Toivon, että hän jossain vaiheessa näkee tilanteen todellisuuden, ja lakkaa syyllistämästä teitä. Olen joka tapauksessa toiveikas. Jo saapuminen Italiaan sai hänet paremmalle tuulelle, tämän vuoksi olemme päättäneet jäädä tänne. Manuelin isä siirsi kartanon omistajuuden Franzesin nimiin. Toivon kaikkea hyvää teille!

Kassandra"

Laskin kirjeen pöydälle ja suljin silmäni. En muista, olisinko koskaan ollut näin helpottunut. En ollut enää Manuelin vaimo

Pinosin paperit kasaan - Kassandran kirjeen mukaan lukien, ja suljin koko nivaskan mappi -Ö:hön, josta niitä ei enää ikinä tarvinnut kaivaa ulos. Istahdin tuolille Franzesin viereen ja tuijotin häntä. Franzes vilkuili minua ruoanlaiton lomassa huvittuneena. "Mitä neiti on vailla?" hän naurahti. "Mm, neiti kuulostaa paljon paremmalta, kuin rouva" sanoin. Franzes laittoi aamiaisvohvelit uuniin ja kaappasi minut syliinsä.

"Kaksikymmentä minuuttia aikaa, ennen kuin aamiainen on valmis. Onko neidillä ehdotuksia, miten haluaa kuluttaa aikansa siihen asti?" hän sanoi virnuillen. "Kyllähän neidille muutama ajanviettotapa tulee mieleen..." sanoin ja istahdin keittiön pöydälle. Vedin Franzesin itseäni vasten. "Ehkä voisit näyttää minulle, miten iloiseksi tämä uutinen sinut saikaan..." kuiskasin hänen korvaansa.

Vaikka olin ennenkin nauttinut Franzesin kosketuksista, ei se ollut mitään sen rinnalla, kun saatoin nauttia niistä ilman huonoa omaatuntoa. Saatoin keskittää koko olemukseni häneen ja vain yksin häneen. Jo pelkkästään kevyt kosketus vatsalleni sai ruumiini värähtelemään voimakkaasti.
Jotkut saattavat luokitella spontaanin rakastelun keittiön lattialla "pikapanoksi", mutta itselleni se oli hienointa, mitä siihen asti olin kokenut. Annoin itseni täysillä Franzesille, ilman että Manuel kummitteli ajatuksissani. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin sulauduimme sillä hetkellä yhdeksi, tuo hetki oli silkkaa kehojemme tanssia.

Olisimme varmasti maanneet keittiön lattialla pitempäänkin kosketellen toisiamme hellästi, ellei epämiellyttävä palaneen käry uunissa olisi pakottanut meitä nousemaan. Manuel otti palaneet vohvelit uunista ja katsoi minua hieman huvittuneena. "...Puhe oli vain muutamasta kymmenestä minuutista..." hän sanoi virnuillen samalla kun tiputti palaneen ruuan roskiin. "Noh, voisimme mennä syömään aamiaista ulos." Hän totesi ja laskeutui takaisin vierelleni lattialle. "Mutta mihinkäs tässä kiire on..."