Hello! Is it me you´re looking for? OSA 6

BRIIYA

Kolme viikkoa ennen loppukokeita isäni soitti minulle. Tuijotin hämilläni puhelimen näytöllä vilkkuvaa "isä soittaa" tekstiä, sillä hän ei IKINÄ ollut vaivautunut soittamaan minulle. Yleensä hänen vaimonsa, joka muuten ei ole äitini, hoitaa hänen puhelunsa minulle. Katsoin Andrea ihmeissään. - Isäni soittaa...? sanoin hänelle. Hän nosti katseensa kirjastaan ja kehotti minua vastaamaan.

- Isä, hei... Sanoin puhelimeen. - Olet viettänyt varsin railakasta opiskelijaelämää. Isäni ääni sanoi kylmästi toisessa päässä. Olin hämilläni. - Luulitko tosiaan, että lehdistö ei reagoisi mitenkään siihen että vietät kaiken vapaa-aikasi sen taiteilijanrentun kanssa, osallistumalla mielenosoituksiin ja käyttäytyen kuin kiimaiset kaniinit julkisilla paikoilla. Oletko lukenut uusimman sanomalehden? Isäni ääni kuulosti koko ajan kylmemmältä ja kylmemmältä. - En... sanoin hiljaa. Katselin ympärilleni, päivän sanomalehti löytyi ruokasalin viimeiseltä pöydältä.

Käänsin lehden oikeinpäin, etusivulla komeili kissankokoisin kirjaimin: "PORMESTARIN TYTÄR - taiteilijaelämää ja rietastelua"  Otsikon alla oli kuva minusta osallistumassa mielenosoitukseen. Sydämeni pomppasi kurkkuun. Käänsin sivua ja olin pyörtyä. Lehdessä oli kolmen sivun verran asiatonta tekstiä minusta sekä kuvia minusta ja Andresta harrastamassa seksiä. Kuvia oli puistosta, ravintolan vessasta, urheilusalin pukuhuoneesta, jopa meidän huoneestamme. - Miksi... ihmettelin ääneen. Isäni raivo oli miltei käsinkosketeltavisaa, kun hän aloitti huutonsa. - Kuvittelitko, että lehdistö ei huomaisi sinun käytöstäsi?! Kuvittelin että sinulla on järkeä sen verran päässäsi, että tajuat pitää matalaa profiilia, kyseessä on MINUN maineeni. Aloin itsekin suuttua. - Sinun? Minut tässä on nolattu ja levitetty yksityinen elämäni koko kansan silmien eteen. - Kyllä, minun! Sinun huono käytöksesi rinnastetaan heti minuun ja jos sinä saat huonoa julkisuutta, saan minä huonoa julkisuutta. Elämä oli helpompaa, kun sinä pysyit näkymättömissä!

Olin kuin puulla päähän lyöty. Isä ei ole koskaan ollut maailman paras isä, mutta en ikinä osannut kuvitella, etä hänen maineensa on tärkeämpi, kuin minun hyvinvointini ja elämäni. En osannut sanoa mitään. - Olen pitänyt juuri lehdistötilaisuuden ja ajttelin ilmoittaa sinulle henkilökohtaisesti. Kiellän sinut tyttärekseni. Minulla ei ole tytärtä! En anna sinun ja sinun rappiopoikaystäväsi pilata riettaalla elämäntyylillänne mainettani. Ilmoitin lehdistölle, että et ole biologinen tyttäreni, että oikea isäsi oli entinen hovimestarimme. Olin kasvattanut sinut omanani, koska lupasin äidillesi. Lehdistö ei varmasti jätä sinua rauhaan vielä hetkeen, mutta minä olen pessyt käteni sinun sotkuistasi. Lukuvuosimaksusi on peritty takaisin, joten sinun on jatkossa itse hoidettava maksusi! Et ole enää tyttäreni! Hyvästi! sitten hän sulki luurin.

Mitä juuri tapahtui? Olin niin järkyttynyt, että tuijotin vain eteenpäin, puhelin yhä korvaani vasten. Isä oli valehdellut lehdistölle minun olevan äpärälapsi ja mikä hirveintä, hän oli häpäissyt äitini muiston, joka oli uskollisin ihminen, mitä maa päällään on kantanut. Andre tuli luokseni ja katsoi sanomalehteä pöydällä. Hän ymmärsi heti, ketä soittaja oli. - Isäsi? nyökkäsin, mutta en saanut sanaa suustani. Sen sijaan aloin itkemään kuin pikkutyttö, joka on eksynyt vanhemmistaan kauppareissulla.

- Hän kielsi lehdistölle minun olevan hänen tyttärensä... sain jotenkin kerrottua hikottelujeni välissä Andrelle koko tarinan. - Hän peri takaisin lukukausimaksuni. Minun on lopetettava opiskelut, minulla ei ikinä ole varaa lukukausimaksuihin. Eikä minulla ole enää kotia, johon palata... Ajatus poislähdöstä tuntui lohduttomalta. Miten saattaisin olla erossa Andresta? Missä minä asuisin?

Andre puristi minua olkapäästä. - Älä murehdi, rakas. Sinä voit hakea stipendiä ensi lukukaudelle. Sinulla on kesä aikaa opiskella pääsykokeita varten ja minä autan sinua. hän veti minut lähelleen.

- Ja sinulla on koti, minä järjestän kaiken...

ANDRE

Tiesin, että olin saanut säästettyä melkoisen summan kokoon. Vaikka olin säästänyt sitä Pariisin matkaa varten, oli asunnon hankkiminen tärkeämpää. En kestänyt nähdä Briiyaa noin surkeana, varsinkin kun minäkin olin osasyyllinen koko katastrofiin.

- Minä olen iltaisin työskennellyt tiskaajana, joten minulla on säästössä jonkin verran. Et sinä rakkaani kodittomaksi jää, sinä muutat minun kanssani asumaan. sanoin Briyalle ja suutelin häntä.

- Haluan viettää kanssasi loppuelämäni. Menethän kanssani naimisiin? kuiskasin hänen suutansa vasten. Briiya perääntyi hieman ja näytti todella yllättyneeltä. - Oletko tosissasi? hän kysyi. Vedin hänet takaisin lähelleni ja suutelin häntä. - Näin tosissani en ole varmaan ikinä ollut...