Hello! Is it me you´re looking for? OSA 9

ANDRE

Aika kuluu huimaa vauhtia, kun olet onnellinen. Uusi kotimme oli täydellinen, Anushkakin sai oman huoneen. Talo sijaitsi rannalla, joten meillä oli oma ranta käytössämme. Onnemme ylle oli kuitenkin laskeutumassa tummia pilviä; Briiyan päänsäryt olivat palanneet. Hän yritti esittää vahvaa, mutta tiesin että särky vei hänen voimansa. Yritin saada hänet lääkäriin, mutta hän ei suostunut ennen kuin eräänä aamuna hän tuli kylpyhuoneesta kasvot harmaina. - Joko suostut lähtemään sairaalaan? kysyin häneltä. Briiya nyökkäsi. - Ehkä migreenilääkitys olisi paikallaan, että pääsen töihin... hän sanoi ääni väristen.

Lääkärit tekivät useita testejä ja kuvauttivat Briiyan pään. Sitten he lähettivät meidät kotiin odottamaan tuloksia. Huoli kalvoi sisintäni, mitä jos päänsärky ei ollutkaan migreeniä.

- Älä ole huolissasi rakas. Äidilläni oli migreeni, minulla on migreeni. Jahka saan lääkityksen olen taas ennallani. Briiyan puhelin soi. - Tohtori... hän sanoi ja vastasi puhelimeen. Ilme hänen kasvoillaan vaihteli; ensin hän oli hämillään, sitten hän näytti kiukkuiselta ja lopuksi eksyneeltä lapselta. - Oletteko varma? Briiya kysyi ääni väristen. - Selvä, kiitos...

Briiya ei sanonut mitään, ei edes katsonut minuun. Hän laski katseensa ja huokaisi syvään. Tiesin, mitä odottaa. En olisi halunnut kysyä, mitä lääkäri sanoi, sillä en halunnut kuulla totuutta.

- Briiya...? sanoin hiljaa ka kosketin hänen olkapäätään. Briiya puhkesi kyyneliin ja kietoi kätensä kaulani ympärille.

Silitin Briiyan päätä ja annoin hänen itkeä olkaani vasten. Ikävä tunne valtasi mieleni, vaikka en tiennyt mitä lääkäri oli sanonut. Migreenistä ei ollut kyse, siitä olin varma. Briiya vetäytyi hieman kauemmaksi minusta. - Kasvain... ei voi leikata. hän sai sanotuksi. Sanat iskivät minuun kuin tikari. Tajusin, että tulisin menettämään rakkaan vaimoni. Vedin Briiyan lähelleni ja painoin kasvoni hänen hiuksiinsa. Tunsin palan kurkussani. En halunnut itkeä Briiyan nähden, minun oli oltava vahva...

BRIIYA

Lääkäri sanoi minulle, ettei minulla ollut aikaa kuin maksimissaan kaksi vuotta. Andrelle sanoin, ettei ennusteeni ollut hyvä, en halunnut antaa hänelle turhia toiveita. Andre esitti vahvaa edessäni ja yritti olla niin normaali kuin suinkin pystyi. Huomasin, että hän otti nykyään enemmän kuvia minusta kuin normaalisti. Andre olisi halunnut viettää joka sekunnin kanssani, mutta pienen lapsen kanssa se ei ollut mahdollista. Vuoteessa hän kosketti minua niin, kuin pelkäisi minun menevän rikki. Olin jo kerran lähes suuttunut hänelle, kun sanoin etten minä mene rikki ja että en halua että tämä paska päässäni vaikuttaa seksielämäämme.

Seuraavana päivänä oli Anushkan kouluun tutustuminen. Oloni oli huono aamulla, joten päätin jäädä kotiin. Andre katsoi minua huolissaan. - Voin jäädä kanssasi kotiin. hän sanoi. - Tietenkään et jää! Kouluun tutustuminen on tärkeä päivä tyttärellemme, edes hänen isänsä on oltava paikalla.

Suutelin Andrea ja sanoin, ettei minulla ole hätää.

ANDRE

Olin huolissani vaimostani, hänen oli varmasti todella huono olla, sillä muuten hän ei olisi jättänyt tätä väliin. - Äiti on taas kipeä. Anushka enemmän totesi kuin kysyi ajaessamme kohti koulua. Nyökkäsin. Oli niin vaikea esittää vahvaa, kun joka kerta kun katsoit vaimosi kärsimystä, sydämesi särkyi.

Onneksi kouluun tutustuminen ei kestänyt pitkään. - Kulta, olemme kotona! Huusin ulko-ovelta. Briiya ei vastannut. Kehotin Anushkan ulos leikkimään. - Briiya, kulta, vastaa! huhuilin samalla kun kävelin sisään. Näin jo kaukaa Briiyan: hän makasi olohuoneen lattialla. Juoksin hänen luokseen. - Briiya! Ei...  - Isä... Onko äiti kuollut? kuulin Anushkan kysyvän ääni väristen olohuoneen ovelta. - Ei ole kulta. Olisitko kiltti ja soittaisit ambulanssin? Puhelimessa on se tarra sen näppäimen kohdalla, muistatko kun isä näytti sen sinulle? Paina siitä ja sano että äiti on kipeä. Anushka nyökkäsi ja juoksi eteiseen ja tarttui puhelimeen. Viisas tyttö, ajattelin ja käännyin takaisin Briiyan puoleen.

Hän hengittää, ajattelin. Olin neuvoton, en tiennyt mitä tehdä. Kyyneleet polttivat silmiäni. Ei vielä, ajattelin. En ollut valmis menettämään häntä. - Briiya avaa silmäsi... sanoin epätoivoisena. Kaukaisuudesta kuulin ambulanssin sireenien äänen. Tarkistin vielä hengittikö hän. Hengittää, totesin itselleni uudestaan.

En halunnut menettää vaimoani, miksei hän avaa silmiään...?