ANDRE
Seuraavan aamun vietin nenä kiinni sanomalehdessä, etsien
asuntoa minulle ja tulevalle vaimolleni. Vuokrattavia asuntoja oli tarjolla
melko vähän. Yksi ilmoitus kiinnitti huomioni. Talon hinta ei ollut kovin
korkea ja se sijaitsi juuri Monte Vistan ulkopuolella. Soitin
asunnonvälittäjälle ja jätin ostotarjouksen. Päätin olla kertomatta Briiyalle
mitään asuntotarjouksen jättämisestä, sillä en halunnut että hän joutuu
pettymään, jos myyjä ei hyväksy tarjoustani.
Juuri kun lopetin puhelun asunnonvälittäjän kanssa, sain
puhelun yliopiston dekaanilta. Hän halusi välittömästi tavata minut ja Briiyan.
Olin ymmälläni, sillä en ollut dekaanin koskaan kuullut ottavan yskittäiseen
oppilaaseen tällätavoin yhteyttä. Sovin tapaavani hänet keskusauikollla hetken
päästä.
Briiya oli yhtä hämillään kuin minä kävellessämme
keskusaukiolle. Kun saavuimme paikalle, dekaani odotti jo meitä. En ehtinyt
sanomaan mitään, kun dekaani avasi suunsa. - Sinun ja tyttöystäväsi touhut
ympäri kampusta ovat antaneet yliopistollemme huonoa julkisuutta. dekaani sanoi
jyrähtäen. - Stipendin myöntäjät ovat peruneet rahastuksensa sinulle, jonka
vuoksi sinun on maksettava lukukausi maksut omasta pussistasi. Johtokunta on
tehnyt päätöksen, että teidän kahden on lähdettävä kampukselta välittömästi.
BRIIYA
Dekaani poistui paikalta sanoen, että taksi noutaisi meidät
huomenna puolenpäivän aikaan. Minut valtasi epätoivo. Minun vuokseni Andrenkin
opiskelut katkesivat. Puhkesin jälleen lohduttomaan itkuun. Tunsin olevani
vastuussa koko tapahtumasta. - Tämä on minun syytäni. nyyhkytin.
- Lopeta... Jos pitäisi etsiä syylistä, niin se löytyy
lehdistöstä. hän sanoi ja halasi minua.
ANDRE
Lohdutin Briyaa, joka oli vaipunut epätoivoon. Olin itsekin
huolissani, mitä tekisimme ja mihin menisimme, mutta en ikinä näyttäisi
huoltani Briiyalle. Minun oli pysyttävänä vahvana. - Jos... Jos koetan pyytää
isältäni anteeksi, ehkä saamme hetken asua hänen luonaan. Briiya ehdotti. - Ei,
kultaseni, se mies ei ansaitse sinun anteeksipyyntöäsi. Hänen tulisi pyytää
sinulta anteeksi. Kyllä me jotain keksimme... koetin samalla vakuuttaa samaa
itselleni. Meidän oli keksittävä jotain.
Kävellessämme kohti asuntolaa hiljaisuuden rikkoi vain
Briiyan nyyhkäisyt.
Pakatessamme laukkujamme, puhelimeni soi. Näytöllä vilkkui
tuntematon numero. - Haloo. vastasin. - Hei! Angela McKenth Tähtiasunnoilta
soittelee, sanoi pirteä ääni puhelimen toisessa päässä. - Iloksenne ilmoitan
että talo, josta jätitte ostotarjouksen, on nyt teidän. Myyjä hyväksyi
tarjouksenne, onneksi olkoon. Suljin puhelimeni ja tunsin valtavaa helpotusta.
Päätin olla kertomatta Briiyalle uutisia vielä, halusin yllättää hänet.
Menimme ajoissa vuoteeseen. Briiya käpertyi kainalooni.
Kuten tavallista, hänen kosketuksensa sai ihoni kihelmöimään. - Uskothan minua,
kun sanon, että kaikki järjestyy? kuiskasin Briiyalle. Hän nyökkäsi
vaitonaisena. Kumarruin hänen ylleen ja suutelin häntä. - Huomenna kaikki on
paremmin...
BRIIYA
Taksimatka kampukselta Monte Vistaan kesti useita tunteja ja
olimme kaupungissa vasta iltamyöhällä. Katselin ohikiitäviä maisemia epätoivon
ottaessa valtaa. - Andre näytti lähes tyytyväiseltä, mitä en saattanut
käsittää. Hän oli antanut kuskille ajo-ohjeet, mutta en ollut kuullut mihin.
Kaarsimme ulos kaupungista. - Andre, kaupungin ulkopuolella
ei ole hotelleja... sanoin hiljaa ja katselin taakse jäävää pientä kaupunkia. Andre
hymyili, mutta ei sanonut mitään.
Pysähdyimme pienen mökin eteen. - Tervetuloa kotiin, Briiya.
Andre sanoi ja auttoi minut autosta.
- Mitä, miten... sain hengäistyksi. - Sanoinhan että minulla
oli rahaa säästössä. Tarkoituksenani oli viedä sinut Pariisiin, mutta tämä oli
tärkeämpää. Halasin Andrea lujaa. - Sinä ihana, ihana mies! kuvitella, että hän
olisi vienyt minut Pariisiin! Ja nyt hän osti meille oman kodin. Epätoivo ja
huoli tulevasta väistyi helpotuksen tieltä. Tein itsekseni päätöksen, että
eläisin vastedes hetkessä, enkä murehdi tulevaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti