BRIIYA
Kotiutuminen pieneen asuntoomme oli helppoa. Tilaa oli
vähän, yksi huone ja keittiö, mutta me emme enempää tarviinnutkaan. Rakastin
pientä kotiamme!
Menimme Andren kanssa heti seuraavana päivänä naimisiin. Me
vietimme todella pienet häät; sanoimme tahdon toisillemme järven rannalla vain
muutaman pakollisen todistajan läsnäollessa.
Seuraavalla viikolla niinsanotusti alkoi arki; laskuja oli
maksettava, kaupassa käytävä, talo siivottava ja töitä hankittava. Onnekseni
minä sain työtarjouksen taiteen arvioijana. Työnantajani oli lukenut blogiani
ja pitänyt tyylistäni kritisoida asioita. Hyväksyin työpaikan. Andre puolestaan
hyväksyttiin opettajaksi ala-asteelle. Ei ihan hänen unelmatyönsä, mutta
lähellä kuitenki. Elämä näytti kaikinpuolin asettuvan aloilleen, kunnes yksi
ilta sain tietää olevani raskaana. Pakokauhu valtasi mieleni; lapsi, tähän
pieneen asuntoon?
Andre otti asian ihmeen hyvin. Hän osasi jopa iloita
asiasta. - Heii, älä murehdi. Kuten isäsikin sen joskus sanoi, mehän
käyttäydymme kuin kiimaiset kaniinit... Oli vain ajan kysymys milloin tämä
tapahtuu.
Me aloimme säästää isompaa kotia varten. Jokaista saatua
penniä oli venytettävä, jotta rahaa sai säästöön. Minä jopa maalasin muutamia
tauluja, josta sain muutaman satasen. Tarkoituksenamme oli muuttaa, ennen
vauvan tuloa...
Raskausaika meni yllättävän nopeasti. Tuntui kuin vasta
eilen olisin saanut tietää olevani raskaana ja nyt jo kävelen pienen käärön
kanssa sairaalasta ulos.
Nimesimme tytön Anushkaksi, Andren edesmenneen äidin mukaan.
Andre ei meinannut laskea pientä tytärtään käsistään lainkaan. Vaikka mieltäni
lämmitti suuresti tämä uusi pieni tulokas, en saattanut silti lakata
murehtimasta. Päätäni oli särkenyt jatkuvasti tämä liika murehtiminen.
Kännykkäni piippasi. Tekstiviesti oli vieraasta numerosta:
" Iltaa rouva Kanuslav. Anteeksi kun lähestyn teitä tekstiviestitse, mutta
en arvannut soittaa näin myöhään illalla. Olen isänne asianajaja Gerald Mont ja
ikäväksenne joudun ilmoittamaan, että isänne nukkui pois tänään varhain
aamulla" Samoihin aikoihin, kun Anushka syntyi, ajattelin. " Hän
jätti perinnöksi teille vanhan ranta-asuntonsa. Tulkaa huomenna toimistolleni,
niin saamme paperiasiat kuntoon."
Olin järkyttynyt, surullinen ja samalla helpottunut. Miksi
isä jätti minulle perintöä, vaikka juuri oli kieltänyt minut tyttärekseen. Tunsin
oloni hyvin surulliseksi, koska isä oli kuollut ollessaan vihainen minulle. Puhelimeni
soi taas. Vastasin ja puhelimen toisessa päässä alkoi puhumaan tuttu ääni,
jonka olisin jo mieluusti unohtanut. - Isäsi on kuollut. isäni nuori vaimo
sanoi kylmästi.
- Ja voitko kuvitella, hän ei jättänyt minulle mitään! EI
MITÄÄN! Joudun muuttamaan ulos talosta. Hän jätti kaiken sinun mukulallesi!!
Luulin että olitte riidoissa. - Katarina,
ole hyvä ja muuta viimeinkin pois isäni talosta. sanoin naiselle ja suljin
puhelimen. Isä oli onneksi ollut aina viisas raha- ja rakkausasioissa. Äitini
kuoltua, hän oli ollut kolmesti naimisissa ja joka kerran jälkeen vaimot
nuorenivat. Katarina oli hädin tuskin kahtakymmentäviittä kun he menivät kolme
vuotta sitten naimisiin. Isä oli antanut Katarinan tuhlata rahaa, mutta onneksi
oli jättänyt tuon hyeenana testamentistaan pois. Tunsin kiitollisuutta isääni
kohtaan, miten hän oli hoitanut asiat, vaikka hän oli vihainen minulle, oli hän
silti turvannut lapsenlapsensa tulevaisuuden...
ANDRE
Olin hämilläni, kun Briiya kertoi minulle isänsä perinnöstä.
Asianajajan toimistolla selvisi, että herra pormestari oli koko ajan etäältä
seurannut tyttärensä elämää. Hänen oli kuulemma pitänyt useasti tulla pyytämään
anteeksi, mutta arveli että elämämme olisi helpompaa ilman lehdistöä. Lehdistö
sai tietää totuuden, kiitos katkeran lesken.
Saimme herra Montilta avaimet uuteen kotiimme. Laitoin
pienen mökkimme myyntiin.
Muuttopäivä koitti. Briiya istui sängynreunalla ohimoitaan
hieroen. - Taas särkee päätä? kysyin. Briiya nyökkäsi. Suutelin hellästi hänen
otsaansa ja ojensin Anushkan hänen syliinsä. Otin viimeiset muttokassit ja
sanoin vaimolleni. - On aika lähteä, taksi odottaa. Astuimme viimeisen kerran
ensikotimme verannalle. Tuntui, kuin yksi ajanjakso elämässä olisi ohi ja
toinen alkamassa. Jos olisin tiennyt miten vaikea seuraava elämänvaihe olisi, olisin pysynyt tässä nykyisessä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti