"Oletko hullu", Katie huudahti, kun kerroin hänelle eilisillasta ja kohtaamastani miehestä. "Hän olisi voinut olla hullu raiskari. Ja minkälainen mies jättää naisen YKSIN nukkumaan rannalle".
Katie pyöritteli minulle silmiään. Minusta tuntui pahalle, että hän puhui miehestä noin. Jos hän tietäisi, miten mies tietämättään auttoi minua, hän ei sanoisi noin. Katie oli ainoa ihminen, jota saatoin kutsua ystäväksi. Meilläkin oli hetkemme, kun emme voineet sietää toisiamme, mutta eikös kaikilla ystävillä ole? "Hän ei ollut hullu raiskari. Minulle on vuosien varrella kehittynyt melko hyvä ihmistutka, tunnistan kyllä mielipuolet", sanoin ja hörppäsin kahviani. Katie pyöritteli silmiään. "Tiedän, mutta jos hän onkin uudentyyppinen mielipuoli, sellainen jota et osaakaan lukea". Huokaisin syvään. "Et kai tapaa häntä uudestaan? Usko minua, normaali ihminen ei kirjoittele viestejä, joka ei tarkoita mitään". Minua kadutti, että kerroin oudosta lapusta Katielle. "Eihän viesti välttämättä edes ole hänen kirjoittamansa. Sehän oli saattanut lojua sannalla jo valmiiksi". "Usko mitä uskot. Minä en ole edes nähnyt miestä, mutta tiedän sanoa ettei hän ole normaali. Jestas, ei ketään mene ja juttele tuiki tuntemattomalle jostain niinkin utopisesta, kuin maailmankaikkeuden suuruudesta. Hullu mikä hullu, sano minun sanoneen". Katie oli aina ehdoton mielipiteissään. "Välillä minua aidosti kaduttaa, että kerron sinulle asioitani", sanoin hiljaa.
Katie mulkaisi minua ja nousi pöydästä. Hän heilautti tukkaansa dramaattisesti. "Selvä, älä sitten kerro! Mutta älä tule minulle itkemään, kun tuo mystinen mies tappaa sinut", hän sanoi ja kääntyi suurielkeisesti lähteäkseen. "Selvä, mutta miten voisinkaan tulla kertomaan mitään, JOS HÄN ON JO TAPPANUT MINUT", huusin viimeiset sanat, sillä Katie oli ehtinyt poistumaan huoneesta. Helvetti, että hän osasi olla raivostuttava välillä.
Tiskasin puolihuolimattomasti kahvikuppejamme ja katselin ikkunasta ulos. Silmiini osui lenkkeilijä, joka juoksi taloani kohti. Se oli hän, se mies rannalta. Siltä seisomalta juoksin ulos.
Kaivoin postit postilaatikosta ja selasin niitä puolihuolimattomasti, kun mies osui kohdalleni. "Kas, hei", hän sanoi. Käänsin pääni häntä kohden ja esitin yllättynyttä. Vastasin hänelle hymyillen. "Näytät iloisemmalta, kuin eilen", mies sanoi ja hymyili minulle leveästi. Naurahdin. "Se on kumma, miten ulkoilma selkeyttää ajatuksia", sanoin. "Tuota, olen pahoillani, että lähdin niin varkain. Minun oli lähdettävä kiireellisesti toimistolle, en halunnut herättää sinua". Sanoin hänelle nopeasti, että en ottanut pahakseni. En ottanut omituista viestiä puheeksi. Hän olisi varmasti sanonut siitä jotain, jos hän olisi sen kirjoittanut. "Kuule, keitin juuri kahvia. Haluaisitko tulla sisään? Ikään kuin kiitokseksi eilisestä" sanoin. "En tiedä mistä haluat kiittää, mutta tulen mielelläni".
"Sinulla on kaunis koti", mies sanoi ja katsoi ympärilleen. "Kiitos. Pienihän tämä on, mutta en osaisi kuvitella itseäni isossa asunnossa". Tuntui vähän hölmöltä keskustella kodistani hänen kanssaan. "En olekaan muuten esittäytynyt. Olen Simeon Litch". Tartuin hänen ojentamaansa käteen. "Nicole Smith". "Hauska tavata Nicole Smith. Jälleen", hän sanoi ja iski silmää. Mahanpohjassani kutitti, tuossa miehessä oli jotain todella kiehtovaa.
Hän viipyi luonani useita tunteja. Keskustelimme lähinnä minun elämästäni. Miten olin päätynyt Midnight Hollowiin, mitä tein ennen tänne tuloani, kerroin hänelle jopa kariutuneesta avioliitostani. Hän kuunteli tarkkaan jokaisen sanani. Kun sanoin, että olen turhautunut työhöni, sillä tuntuu ettei ihmisillä ole oikeita ongelmia, kykyni menevät hukkaan hän vastasi: "Oletko miettinyt, että ehkä heillä ei ole oikeita ongelmia siksi, koska käyvät sinun vastaanotollasi? Ehkä tiedostamattasi autat heitä kuuntelemalla heidän arkisia murheitaan ja antamalla yksinkertaisia neuvoja. Joillekin ihmisille on tärkeää päästä purkamaan ajatuksiaan jollekin vieraalle. He toki voisivat puhua asioista ystävilleen ja saada samankaltaisia neuvoja, mutta kuka on koskaan ottanut ystävän neuvon niin tosissaan, kuin esimerkiksi psykiatrin", Simeon sanoi lempeästi. Mieleeni tuli Sebastian. Olin diagnosoinut hänelle vaativan persoonallisuuden, joka ei niinkään kohdistu häneen itseensä vaan hänen vaimoon, sekä lievän vihanhallintaongelman. Kun asiaa tarkemmin ajattelen, olen ehkä auttanut häntä enemmän kuin luulenkaan. Jos hän ei olisi koskaan otullut vastaanotolleni, kuka tietää, ehkä hän olisi ryhtynyt pahoinpitelemään vaimoaan. Vaimoa, joka ei osaa tehdä edes jumalauta voileipää. Minua nauratti.
Simeon katsoi minua hämillään, kun naurahdin. Pyysin anteeksi. Simeon siirtyi lähemmäs minua istumaan ja sanoi, ettei minun tarvitse naurua pyytää anteeksi. Nielaisin. Nyt minua ei enää naurattanut. Hän oli niin lähellä.
Simeon kumartui varovasti lähemmäs ja suuteli minua. Hän veti minut syliinsä ja suuteli minua koko ajan kiihkeämmin ja kiihkeämmin. Vatsassani lepatti perhosia, jokainen kosketus tuntui sähkövirtana kehoni läpi. Olin niin kiihdyksissä, että meinasin menettää tajuntani.
"Jatka, ole hyvä".
"En halua. Kyllä sinun ammattilaisena pitäisi tietää, mitä seuraavaksi tapahtui. Ei jokaisella yksityiskohdalla ole merkitystä".
"Juurikin ne yksityiskohdat ovat tärkeitä. Ole hyvä ja jatka".
Olin kaivannut miehen kosketusta niin paljon, että se teki jo kipeää. Mieleni teki huutaa hänelle, että ottaisi minut rajusti. Nyt. Heti! Simeon puolestaan ei pitänyt kiirettä. Hän laski minut varovasti lattialle, riisui hitaasti vaatteeni ja suuteli kaulaani, rintaani, vatsaani... Lopulta en enää kestänyt vaan pyysin häntä ottamaan minut.
Nukahdin raukeana hänen syliinsä. Hetken mielessäni kummitteli pienoinen morkkis, sillä olen pitänyt ventovieraiden kanssa naiskentelua moraalittomana. Ja ventovierashan Simeon oli, en tiennyt hänestä mitään. Koko tuon ajan minä olin kertonut elämästäni, hän oli kuunnellut. Tiesin hänestä vain hänen nimensä ja sen, mitä hän teki työkseen.
En tiedä kauanko nukuin, mutta kun heräsin sohvalta, oli Simeon poissa. Minua ärsytti, että hän oli lähtenyt taas sanomatta mitään, minun nukkuessani. Tarjottimella, kahvikuppien vieressä oli lappu...
"Montako kahvikuppia oli?"
"Kaksi tietenkin".
"Miten ne olivat tarjottimella?"
"Mitä merkitystä sillä on!!?"
"Kaikella on merkitystä. Miten kupit olivat?"
"Pinossa tarjottimella, kahvipannun vieressä".
"Ettekö juoneetkaan kahvia?"
"Joimme".
"Miksi kupit olivat pinossa? Sinäkö ne pinosit?"
"Helvetti, pitäisikö minun muistaa tuollainen. Minä ne pinosin. Vai oliko se Simeon? En muista. Ehkä emme juoneetkaan kahvia?"
"Hyvä on. Jatka ole hyvä. Mitä lapussa luki?"
Lappu oli kirjoitettu samalla omituisella käsialalla ja viesti oli yhtä omituinen kuin edellinenkin: soidinmenot ollin lee ee. Viestien merkitys oli minulle arvoitus. Oliko Simeonin tavaramerkki jättää jälkeensä omituisia, mitääntarkoittamattomia viestejä. Unohdin lapun ja sen sisältämän viestin nopeasti. Mahanpohjaani kutkutti kun muistelin Simeonia ja hänen kosketustaan. Olin pakahtua onnesta. Edessä oleva työviikkokaan ei tuntunut enää niin vastenmieliseltä, kuin aiemmin.
Soitin Katielle. Halusin kysyä, vieläkö hän oli kiukkuinen. "En tiedä, vieläkö sinä olet edesvastuuton", hän kysyi kylmästi langan toisessa päässä. Mitä helvettiä! Minä soitin hänelle juuri pyytäkseni anteeksi ja hän tiuskii. "Katie, en ole sillä tuulella, että jaksaisin tapella kanssasi. Haluatko lähteä kaupunkiin", kysyin ja koitin pitää turhautumisen poissa äänestäni. Katie ihmetteli, miksi olin noin mukava. Yleensä tulistun hänen kiukutteluunsa hetkessä. "Ei jumalauta nainen, tapasit taas sen vieraan hullun miehen", Katie huudahti. "Hän saattoi tulla käymään", sanoin, enkä voinut olla hymyilemättä. Katie sanoi tulevansa käymään ja löi luurin kiinni.
Katie purjehti sisään, kuin myrskynmerkki. Hän aloitti tylyttämiseni heti kun asteli korot kopisten eteeni. "Tajuatko sinä ollenkaan, millaisen riskin otit, kun päästit ventovieraan miehen kotiisi. Lulisi sinun tietävän paremmin, olet jumalauta psykiatri. Tiedät mihin jotkut kykenevät". Miksi Katie oli niin varma, että Simeon oli mielipuoli? Hän vilkaisi pöydälle, näki Simeonin jättämän lapun ja luki sen. Hänen silmät laajenivat. "Nicole, sano ettei tämä ole sen miehen jättämä lappu". Katie sanoi. Hän ei ollut enää vihainen, enemmänkin ahdistunut. Sanoin, että ilmeisesti se oli. Naurahdin ja sanoin, että mitä omituisista lapuista, kun Simeon on muuten täydellinen. Täydellisen komea, täydellinen rakastaja.... "Sinä harrastit seksiä hänen kanssaan", Katie kysyi ja nyt hän kuulosti aidosti hämmästyneeltä. Ja ahdistuneelta. "Se ei ollut alunperin tarkoitukseni. Joimme Simeonin kanssa kahvia ja juttelimme", en ehtinyt sanoa lausettani loppuun kun Katie keskeytti minut. "Simeon? Onko miehen nimi Simeon", hän kysyi ja katsoi kahvikuppeja.
"Kahvikuppeja, jotka olivat pinossa tarjottimella".
"Helvetti, niin, kahvikuppeja, jotka olivat pinossa pöydällä. Saanko nyt kertoa päivän tapahtumista, vai aiotko koko ajan keskeyttää minut?"
"Kyllä, Simeon Litch", vastasin. Katie tarttui minua olkapäistä. "Nicole, etkö sinä tajua? Se mies on hullu", Katie huusi ja ravisteli minua. Työnsin hänet kauemmaksi. "Välillä mietin, että millä ihmeellä sinä olet saanut psykiatrin paperit. Minäkin tajuan tämän todellisen laidan. Soita minulle, kun olet tullut järkiisi, etkä enää näe sitä miestä", Katie sanoi ja lähti.
"Sanoiko Katie muuta?"
"Ei. En tiedä. En minä muista!"
"On hyvin tärkeää, että muistat Katien sanat tarkasti. Sanoiko hän todellakin nuo äsken toistamasi sanat?"
"En tiedä. Saattoi olla että hän poistui, kun kuuli Simeonin nimen. En muista. Eikä asiaa helpota lainkaan että sinä jumalauta keskeytät minut koko ajan!!"
"Hyvä, jatkamme huomenna".
"Jatka, ole hyvä".
"En halua. Kyllä sinun ammattilaisena pitäisi tietää, mitä seuraavaksi tapahtui. Ei jokaisella yksityiskohdalla ole merkitystä".
"Juurikin ne yksityiskohdat ovat tärkeitä. Ole hyvä ja jatka".
Olin kaivannut miehen kosketusta niin paljon, että se teki jo kipeää. Mieleni teki huutaa hänelle, että ottaisi minut rajusti. Nyt. Heti! Simeon puolestaan ei pitänyt kiirettä. Hän laski minut varovasti lattialle, riisui hitaasti vaatteeni ja suuteli kaulaani, rintaani, vatsaani... Lopulta en enää kestänyt vaan pyysin häntä ottamaan minut.
Nukahdin raukeana hänen syliinsä. Hetken mielessäni kummitteli pienoinen morkkis, sillä olen pitänyt ventovieraiden kanssa naiskentelua moraalittomana. Ja ventovierashan Simeon oli, en tiennyt hänestä mitään. Koko tuon ajan minä olin kertonut elämästäni, hän oli kuunnellut. Tiesin hänestä vain hänen nimensä ja sen, mitä hän teki työkseen.
En tiedä kauanko nukuin, mutta kun heräsin sohvalta, oli Simeon poissa. Minua ärsytti, että hän oli lähtenyt taas sanomatta mitään, minun nukkuessani. Tarjottimella, kahvikuppien vieressä oli lappu...
"Montako kahvikuppia oli?"
"Kaksi tietenkin".
"Miten ne olivat tarjottimella?"
"Mitä merkitystä sillä on!!?"
"Kaikella on merkitystä. Miten kupit olivat?"
"Pinossa tarjottimella, kahvipannun vieressä".
"Ettekö juoneetkaan kahvia?"
"Joimme".
"Miksi kupit olivat pinossa? Sinäkö ne pinosit?"
"Helvetti, pitäisikö minun muistaa tuollainen. Minä ne pinosin. Vai oliko se Simeon? En muista. Ehkä emme juoneetkaan kahvia?"
"Hyvä on. Jatka ole hyvä. Mitä lapussa luki?"
Lappu oli kirjoitettu samalla omituisella käsialalla ja viesti oli yhtä omituinen kuin edellinenkin: soidinmenot ollin lee ee. Viestien merkitys oli minulle arvoitus. Oliko Simeonin tavaramerkki jättää jälkeensä omituisia, mitääntarkoittamattomia viestejä. Unohdin lapun ja sen sisältämän viestin nopeasti. Mahanpohjaani kutkutti kun muistelin Simeonia ja hänen kosketustaan. Olin pakahtua onnesta. Edessä oleva työviikkokaan ei tuntunut enää niin vastenmieliseltä, kuin aiemmin.
Soitin Katielle. Halusin kysyä, vieläkö hän oli kiukkuinen. "En tiedä, vieläkö sinä olet edesvastuuton", hän kysyi kylmästi langan toisessa päässä. Mitä helvettiä! Minä soitin hänelle juuri pyytäkseni anteeksi ja hän tiuskii. "Katie, en ole sillä tuulella, että jaksaisin tapella kanssasi. Haluatko lähteä kaupunkiin", kysyin ja koitin pitää turhautumisen poissa äänestäni. Katie ihmetteli, miksi olin noin mukava. Yleensä tulistun hänen kiukutteluunsa hetkessä. "Ei jumalauta nainen, tapasit taas sen vieraan hullun miehen", Katie huudahti. "Hän saattoi tulla käymään", sanoin, enkä voinut olla hymyilemättä. Katie sanoi tulevansa käymään ja löi luurin kiinni.
Katie purjehti sisään, kuin myrskynmerkki. Hän aloitti tylyttämiseni heti kun asteli korot kopisten eteeni. "Tajuatko sinä ollenkaan, millaisen riskin otit, kun päästit ventovieraan miehen kotiisi. Lulisi sinun tietävän paremmin, olet jumalauta psykiatri. Tiedät mihin jotkut kykenevät". Miksi Katie oli niin varma, että Simeon oli mielipuoli? Hän vilkaisi pöydälle, näki Simeonin jättämän lapun ja luki sen. Hänen silmät laajenivat. "Nicole, sano ettei tämä ole sen miehen jättämä lappu". Katie sanoi. Hän ei ollut enää vihainen, enemmänkin ahdistunut. Sanoin, että ilmeisesti se oli. Naurahdin ja sanoin, että mitä omituisista lapuista, kun Simeon on muuten täydellinen. Täydellisen komea, täydellinen rakastaja.... "Sinä harrastit seksiä hänen kanssaan", Katie kysyi ja nyt hän kuulosti aidosti hämmästyneeltä. Ja ahdistuneelta. "Se ei ollut alunperin tarkoitukseni. Joimme Simeonin kanssa kahvia ja juttelimme", en ehtinyt sanoa lausettani loppuun kun Katie keskeytti minut. "Simeon? Onko miehen nimi Simeon", hän kysyi ja katsoi kahvikuppeja.
"Kahvikuppeja, jotka olivat pinossa tarjottimella".
"Helvetti, niin, kahvikuppeja, jotka olivat pinossa pöydällä. Saanko nyt kertoa päivän tapahtumista, vai aiotko koko ajan keskeyttää minut?"
"Kyllä, Simeon Litch", vastasin. Katie tarttui minua olkapäistä. "Nicole, etkö sinä tajua? Se mies on hullu", Katie huusi ja ravisteli minua. Työnsin hänet kauemmaksi. "Välillä mietin, että millä ihmeellä sinä olet saanut psykiatrin paperit. Minäkin tajuan tämän todellisen laidan. Soita minulle, kun olet tullut järkiisi, etkä enää näe sitä miestä", Katie sanoi ja lähti.
"Sanoiko Katie muuta?"
"Ei. En tiedä. En minä muista!"
"On hyvin tärkeää, että muistat Katien sanat tarkasti. Sanoiko hän todellakin nuo äsken toistamasi sanat?"
"En tiedä. Saattoi olla että hän poistui, kun kuuli Simeonin nimen. En muista. Eikä asiaa helpota lainkaan että sinä jumalauta keskeytät minut koko ajan!!"
"Hyvä, jatkamme huomenna".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti