Mä toivoin törmääväni Delilahiin jossain.
Tiesin suurinpiirtein, missä se vietti aikaansa, joten pyrin itsekin ajoittain hakeutumaan näihin paikkoihin. Tiesin, et se tykkäs iltaisin käydä kaupungin uimalassa. Mä diggasin itsekin uimisesta, joten suuntasin lähes joka ilta kulkuni uimalaan. Siitä alkoi olemaan viikko, kun tapasin Delilahin. Hän ei ollut sanaakaan sanonut mulle chatissa sen jälkeen, hän oli aika pitkälti kirjautunut aina ulos, kun mä loggasin sisään. Tosin, en mäkään ollu sille muuta kirjottanu ku sen onnettoman sorin.
Viis iltaa olin notkunu uimalassa, ennen kun näin hänet. Delilah ei huomannut mua ja toivoin, ettei huomaisikaan - ainakaan ennen kun mä olisin valmis kohtaamaan hänet. Mä seurasin sen sulokasta venyttelyä altaan reunalla ja mietin, miten tajuttoman hyvältä hän näyttää. Hänen pienet rintansa, suloinen pömppövatsansa ja täydellisen pyöreä perseensä sai veren pakkaantumaan jalkoväliini ja mietin, että ne lääkärin veitsen muovaamat barbiet eivät olleet mitään tuon täydellisyyden rinnalla.
Sen enempää miettimättä, mitä hänelle sanoisin, kävelin hitaasti hänen luokseen. Hän säikähti nähdessään mut ja yritti peitellä puolialastonta, täydellistä vartaloaan - josta mä en meinannut saada silmiäni irti. Delilah huomasi, miten tuijotin hänen kroppaansa ja hän näytti sekä ahdistuneelta että surulliselta. Mä mietin jo hetken, et olisko mun parempi poistua ja jättää tyttö rauhaan. Entä jos loukkaisin sitä vielä jotenkin? Kestäisinkö mä elää itseni kans? Delilah katseli ympärilleen, kuin etsien pakoreittiä, kun kuljin häntä kohden.
"Mene pois", hän sanoi varovasti, ääni väristen. Hän ei ollut itsevarma, niin kuin viime kerralla. Mä puristin käteni nyrkkiin, sillä tiesin, että mä olin latistanut hänen itsevarmuutensa. Mun kaltaset kusipäät tekee sitä... "Delilah, mä haluun puhua sun kans", sain sanotuksi. Tyttö otti muutaman askeleen kauemmas musta. Ei helvetti, pelkäskö se mua? Mä vedin syvään henkeä ja keräsin rohkeutta, jotta uskalsin avata suuni. "Mä en usko, et löytyy edes sanoja kertomaan, kuinka pahoillani mä olen. Mulla on aina ollut ongelma sen kanssa, että mulle on tärkeempää oma imago ja uskottavuus, kun toisen tunteet. Sä pidät mua kusipäänä, sen takia mä käyttäydyin kun kusipää". Mun täyty hiljentyä hetkeks, etten taas sanois jotain, mitä en tarkota. Delilah ei kattonu muhun, mut tiesin, et se kuunteli. "Mä en haluu olla kusipää, en sulle. Mä en vaan osaa muuta. Mä en oo koskaan tavannut naista, joka ajattelee omilla aivoillaan. Sä sanoit mulle viikko sit, et mä odotin, et sä oisit tullu mun luo vaan paneen. Totuus on, et mä en missään vaiheessa ajatellu niin, mä en halunnu panna sua". Delilah liikahti levottomana ja pelkäsin et se livahtaa karkuun. "Tarkotan, että halusin, halusin ihan helvetisti, mut mä en olettanu mitään. Mä oikeesti halusin tutustua suhun paremmin. Sähän ite kehotit mua tekeen niin", sanoin ja otin askeleen lähemmäs häntä. Delilah ei sanonut mitään eikä hetkeen liikahtanutkaan. Saatoin kuulla, miten hänen aivonsa raksutti hänen pohtiessaan oonko mä tosissani.
"Jätä mut rauhaan", hän sanoi viimein ääni väristen ja käveli pois. Katsoin hänen peräänsä, enkä voinut olla miettimättä miltä tuo pyöreä perse mahtoi tuntua käsiä vasten...
Mulla oli vähän epätodellinen olo. Mä olin ekaa kertaa koko kolmekymmenvuotisen elämäni aikana vuodattanut anteeksipyynnön naiselle. Naiselle, jonka todellakin toivoin hyväksyvän anteeksipyyntöni. Sen sijaan, hän oli pyytänyt mua jättään hänet rauhaan ja oli kävellyt pois. Mulla oli ontto olo. En ollut tottunut tälläseen.
Ontto, tyhjä olo jatkui vielä kotonakin. En saanut sitä muijaa pois mielestäni. Olin maannut sängyssäni monta tuntia saamatta unen päästä kiinni. Mä olin aina pitänyt sydänsuruja rumien ihmisten keksimänä tekosyynä angstille, mutta voi helvetti, että muhun koski. Ne pienet hetket, kun vaivuin horrosmaiseen uneen, näin unta Delilahista. Mä en päässyt karkuun sitä edes unissani. Pelkäsin, että mä sekoon tähän ikävään ja morkkikseen. Tähän kipuun.
Unettoman yön jälkeen avasin tietokoneen. Summer oli offline -tilassa, mutta avasin silti viestiketjun ja aloin jälleen kirjoittaa anteeksipyyntöviestiä. Kirjoitin, että olin pelkuri, joka ei uskalla kohdata tunteitaan. Pelkuri, joka oli aina pelännyt itsevarmoja naisia. Pelkuri, joka vältteli rakastumista ja torjutuksi tulemista viimeiseen asti. Kirjoitin, etten osannut muuta kun yrittää pokata ja kellistää naisia, etten osannut keskustella. Kerroin, että syy, miksi olin sanonut sen, mitä sanoin, johtui siitä, että olin ihastunut häneen. Aikaisemmin olin ollut ihastunut kasvottomaan hahmoon internetissä, hänen suorasanaisiin neuvoihin ja sarkastisiin kommentteihin. Kun vihdoin kohtasin hänet kasvotusten, tajusin, miten paljon todellisuudessa olinkaan ihastunut. Kerroin, että se oli pelästyttäny mut. En osaa käsitellä sellasia tunteita, sillä mä en tiennyt olevani kykenevä tunteen mitään tällästä. Kirjoitin vielä, että vaikka en enää koskaan tapaisi häntä, toivon, että hän tajuaa miten pahoillani olen. Todella, todella pahoillani. Kun olin saanut viestin kirjoitettua huomasin, että Summer oli kirjautuneena sisään. Painoin lähetä -nappia, ennen kuin ehtisin muuttaa mieleni. Odotin hänen vastaavan. Odotin viisi minuuttia, odotin kymmenen, odotin vartin. Hän ei vastannut, hän kirjautui ulos. Saatana, että muhun sattu...
Odotin Delilahin vastausta koko päivän, mutta hän ei vastannut. Mulla oli koko ajan sellanen olo, et seinät kaatuu niskaan. Mua ahdisti ihan helvetisti. Mä en yhtään ihmetellyt, miks olin vältellyt ja pelännyt ihastumista, sillä tää oli ihan helvetinmoista paskaa. Tuijotin telkkaria edes tajuamatta mikä ohjelma siellä pyöri. Olin tuijottanut sitä koko illan. Havahduin ajatuksistani ovikellon pirinään.
Laahustin väsyneenä ovelle. Hyvä kun olin edes raottanut ovea, kun se jo tempaistiin auki. Delilah seisoi oven takana. Jo pelkkä hänen näkemisensä sai lämpimän aallon kulkemaan lävitseni ja tuntui kuin maailmaan olisi palannut värit. Jumalauta, onneks ketään ei kuullu mun ajatuksiani! Katselin Delilahia, hän näytti vihaiselta. Hän heristi mulle sormeaan ja puhua papatti, lähes huusi jotain. Mä en keskittynyt sanoihin. "...mä oikeesti pelkäsin, et sä lyöt mua. Etkä sä et voi olettaa, että muutama tunteella vuodatettu tekstirivi poistaa sen tosiasian, että sä loukkasit mua! Loukkasit jumalauta pahemmin kun kukaan ikinä". Tajusin, että hän tosissaan raivosi mulle. Raivosi niin, että seinissä raikui. Vedin hänet nopeasti sisään asuntoon, sillä en halunnut naapureiden kuulevan koko litaniaa. Olkoonkin vaan, että se oli jo myöhäistä.
Hän riuhtas kätensä irti mun otteestani ja jatkoi, tosin ei enää niin kovaäänisesti: "Mä en oo koskaan ollu epävarma itsestäni, en koskaan! Tiedän, että mulla ei oo täydellistä kroppaa, enkelinkiharoita, D-kupin rintoja ja tiedän että suuhuni voisi mahduttaa seitsemän leivän uunin, mut mä olin täydellisen tyytyväinen itseeni". Hänen äänensä ei ollut paljoa kuiskausta suurempi. "Mä mietin, silloin kun kutsuit mut tänne, että kannattaako mun tulla. Mä tiesin, että sä oot pinnallinen ja osasin odottaa että oot hyvännäkönen", hän naurahti surullisesti.
"...TODELLA hyvännäkönen, ja kun näin, miten sä katoit mua tässä ovella, tiesin heti, ettei mun ois pitäny tulla. Siitä hetkestä asti mä oon tuntenu olevani pelkkä paska, joka ei kelpaa mihinkään tai kellekään. Nyt mä jopa toivon, et sä oisit pannu mua, ehkä mulla ei sit ois näin paska olo", hän sanoi. Hänen silmänsä oli täyttynyt kyynelistä ja mulla oli todella paska fiilis, koska hänellä oli noin paska olo. Otin askeleen lähemmäs häntä ja kosketin hänen kättään varovasti. Hän ei vetäytynyt pois, katsoi vain pois musta. "...ehkä mä en tuntis itteeni näin vastenmieliseks".
Otin vielä askeleen lähemmäs häntä ja nostin hänet kohtaamaan katseeni. Mulla ei ollut käsitystäkään, mitä mä sanoisin tai mitä mä tekisin. Mä vihasin itseäni entistä enemmän tietäen, että mä olin saanut ton paskan olon aikaan. Delilah ei enää sanonut mitään, hän vain itki äänettömästi.
Mä painauduin vielä lähemmäs häntä. "Sä oot väärässä", sanoin hiljaa. "Sulla on täydellisin kroppa, mitä maa päällään kantaa. Kun mä näin sut eka kerran, sä sait koko olemuksellas mun pasmat ihan sekasin. Mä olin ollu koko illan ku kissa kuumalla katolla, sillä mua oli oikeesti jännittänyt ihan sairaasti sun tapaaminen. Ja se kun en ollut varma tuutko, oli tehä mut hulluks", sanoin hiljaa ja painauduin vielä hieman lähemmäs häntä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti