It´s all about Senna Sprite

Muistan vielä kuin eilisen, sen päivän kun Senna asteli pienen ensikotini ovesta sisään. Senna oli kauneinta, mitä olin ikinä nähnyt eikä hänen kauneudelleen ole vielä tähän päivään asti löytynyt haastajaa.

Olin aikaisemmin tuona päivänä jättänyt lähikaupan ilmoitustaululle "etsin kämppistä" -lapun. Senna katseli hieman ympärilleen ja sanoi olevansa uusi kämppikseni. Olin häkeltynyt tavasta, jolla hän asteli sisään - niin röyhkeää ja itsevarmaa, en ollut tottunut näkemään moista. En tiedä olisiko Senna ottanut tosissaan vaikka olisin sanonut että en halua häntä asumaan saman katon alle, tuskinpa. Niin Sennasta tuli kämppäkaverini - ja paljon muutakin.

Olin aloitteleva taiteilija tuolloin ja käytin kaiken aikani maalaamiseen. Senna vietti aikansa seurassani lukien ja kertoen elämästään. Hän oli ehkä spontaanein ihminen, jonka olen ikinä tavannut ja hänen kertomuksistaan sain paljon inspiraatiota maalauksiini.

Muutamassa viikossa meistä tuli Sennan kanssa läheiset. Hän oli paras ystäväni, rakastettuni. Olin täysin hänen lumoissaan. Elämä ennen Sennaa tuntui etäiseltä, aivan kuin en olisi ollut olemassa. Senna sai minut elämään täysillä ja rakastamaan jokaista hetkeä - etenkin niitä jotka vietimme yhdessä. En milloinkaan lakannut ihailemasta Sennan tapaa elää ja hänen heittäytymistään jokaiseen hetkeen täysillä.

Senna oli tulinen luonne, joka ei ikinä antanut periksi. Hän oli periaatteellinen ja vihasi kaikkea sitä, mitä raha aiheuttaa ihmisessä. Hän oli kapinoitsija, joka pyrki elämään omaa elämäänsä omin ehdoin. Hän ei käyttänyt tietokonetta kuin pakon edestä, telkkaria hän katsoi hyvin harvoin. Sennan intohimona oli puutarhan hoito. Hän kasvatti lähes kaiken ruokamme itse. Hän sanoi, että ihminen pärjää mainiosti pienillä tuloilla, jos vain lopettaa turhasta materiasta haaveilun. Hän tiesi, että tulen rikkaasta perheestä. Olin itsekin hieman kapinoitseva noihin aikoihin. Kun veljeni vihajaili minulle toistuvasti, etten pärjäisi ilman isin luottokorttia, keräsin tavarani, vuokrasin pienen mökin kaupungin laidalta ja jätin luottokortit vanhemmilleni. Todistan heille, että pärjään ilman heidän rahojaan. Senna piti minua rohkeana, kun jätin materialistisen elämän taakseni ja halusin elää omin ehdoin, ollen oman onneni seppä. Hymyilin hänelle aina vastaukseksi - todellisuudessa kaipasin rahan tuomaa helppoa elämää enemmän kuin saatoin itselleni myöntää...

Sennan tulinen luonne tuli hyvin esille silloin hän ajatui sanaharkkaan veljeni Sergein kanssa. En muista mistä heidän keskustelunsa lähti, mutta jotain kautta he olivat ajautuneet keskustelemaan naisista ja heidän kaunistautumisestaan. Sergei sanoi, että nainen on kauneimmillaan, kun hänellä on pitkä tukka ja että tukka tekee naisen. Siltä istumalta Senna lampsi vessaan ja ajeli tukkansa pois.

Sergei oli yhtäaikaa sekä pelästynyt ja hämillään, että haltioitunut kun Senna palasi hänen eteensä ja kysyi olenko nyt ruma. Sergei naurahti ja totesi ettet ole, ja että olet erittäin viehättävä. Veljeni taisi tuolloin rakastua häneen. Minäkin taisin rakastua entistä syvemmin.

Sennan kanssa elämä ei ollut ikinä tylsää. Usein hän saattoi herättää minut keskellä yötä ja todeta, että nyt on hyvä aika lähteä retkelle. En ollut ennen tajunnutkaan, miten erilaiselta maailma näyttää, kun kaikki nukkuu. Tuona yhtenä iltana hän herätti minut jälleen ja sanoi, että tietää erään paikan, jossa hän on aina halunnut käydä.

Kuljimme synkkään metsään. Senna oli innoissaan kun saavuimme vanhan talon portaille. Hän kertoi, että talossa kerrotaan kauan sitten asuneen Mustaksi Aaveeksi kutsuttu henkilö. Kukaan ei tiennyt ketä hän oli, tiedettiin vain, että hän harjoitti mustaa magiaa.

Senna esitteli minulle paikkoja vanhasta talosta ja kertoi samalla tarinaa, joka siihen liittyy. "Kirjahyllyjen takana olevassa salahuoneessa hän piti vankejaan, ihmisuhreja jotka hän uhrasi sairaissa taioissaan. Sanotaan, että veritaioillaan ja uhreillaan hän yritti saada ikuisen elämän". Senna tarttui minuun molemmilla käsillä ja innostunut ilme kasvoillaan hän sanoi, että haluaa viettää yönsä talossa. Hän sanoi, että kertoman mukaan Aave onnistui taioissaan ja sai ikuisen elämän - elämän jossain kuoleman ja elämän rajamaastossa. Ne, jotka uskaltautuvat yöpymään talossa ja aamulla koputtavat kolme kertaa kolmesti ulko-oveen, saattavat nähdä Mustan Aaveen. Pidin tarinaa hölmönä, mutta Senna oli innoissaan, joten yövyimme tuossa karmeassa talossa.

Aamulla, kun heräsimme, Senna tarttui käteeni ja veti minut innoissaan perässään ulos. Hän sulki ison oven perässämme ja koputti. Kolmasti, kolmasti ja vielä kolmasti.

Ovi avautui räjähdysmäisesti ja edessämme seisoi mustaan kaapuun pukeutunut olento.

Emme olleet eläissämme juosseet niin kovaa, kun tuolloin juoksimme. Senna nauroi koko matkan kotiin, hän hehkui jälleen riemua - riemua, jota hän koki aina, kun teki asioita täysin spontaanisti. En saattanut kuin kadehtia Sennan tapaan suhtautua asioihin.

Tuona samana kesänä sanoimme toisillemme tahdon. Olin onnellinen ja tiedän Sennan olleen onnellinen - tuolloin.

Asiat muuttuivat, kun minä sain töitä taiteen arvioijana. Raha astui kuvioihin. Ensikotini oli pieni mökki, jossa en koskaan tuntenut oloani kotoisaksi, vaikka parhaani yritin. Olin rikkaan perheen lapsi ja vaikka kuinka pahalta tuntui itselle myöntää, niin rakastin materiaa. Muutimme vanhaan maalaiskartanoon. Täytin kotimme moderneilla huonekaluilla ja lyttäsin Sennan ideat boheemeista kirpputorihuonekaluista. "Tämä on sinun kotisi, minä annan tämän sinulle", sanoin Sennalle, kun astuimme valtavaan eteisaulaamme. Senna näytti eksyneeltä lapselta - tiesinhän minä, että häntä ei voinut lahjoa materialla.

Päivä päivältä hän näytti onnettomammalta. Hän soitteli toimistolle ja kyseli, milloin vietämme jälleen aikaa yhdessä. Hän sanoi, että hukkaa itsensä tähän valtavaan taloon, jossa pelkkä kylpyhuone on puolet vanhasta asunnostamme. Minua nauratti Sennan asenne. Miksei hän voinut nauttia siitä mitä meillä on? Käskin hänen rentoutua. Senna kutsui minua rahan orjaksi ja löi luurin korvaani.

Aikaa kului ja ilo Sennan silmistä katosi. Hän syytti minua itseni myymisestä materialle. Hän muistutti päivittäin, kuinka paljon olin muuttunut ja etten ollut enää se sama tyttö johon hän rakastui. Erääänä aamuna hän hermostui todella, kun sanoin että olisin jälleen myöhään töissä. Hän sanoi, että hyväksyi ulkoisen muutoksen, muotikampaukset ja -vaatteet, mutta hän ei hyväksynyt enää sitä, millaseksi raha minut ihmisenä muuttaa. Hän sanoi, että jos en löydä elämisen iloani enää, hänen on lähdettävä. Hän sanoi, ettei raha tee häntä onnelliseksi vaan että minä teen. Hän rukoili, että jättäisin työni ja viettäisimme jälleen aikaa yhdessä niin kuin ennenkin. Sanoin, että en voi, minulla on tärkeä työ ja alamaisia jotka luottavat minuun. Sanoin Sennalle, että teen työtä, jotta hän olisi onnellinen ja että meillä olisi kaikki, mistä olemme ikinä haaveilleet.

Sennä katsoi minuun surullisena ja sanoi, että minä olen kaikki mistä hän on haaveillut, mutta nyt hän menettää minut rahalle. "Minä en haaveile muuta kuin sinusta, en rahasta, isosta talosta tai kalliista autosta. Sinusta!" Senna kääntyi ja käveli ovesta ulos.

Senna oli kuusi päivää poissa. Hän ei soittanut, ei ilmoittanut missä on tai tuleeko takaisin. Olin onneton. Miten hän saattoi lähteä? Kaiken sen jälkeen, mitä hänelle annoin? Miten hän voi loukata minua näin... Olin niin yksin. Sedämeeni särki.

Muistan, että käytin tuota paljon tekosyynä teolleni. Olin niin yksin, hän loukkasi minua. Toistelin lausetta päässäni kuin mantraa, kun suutelin työtoveriani, jota olin jo tapaillut muutaman illan. Veronica oli ollut alaiseni monta kuukautta. Hän rakasti rahaa, hän rakasti kaikkea mitä rahalla saa. Hän oli täysin Sennan vastakohta. En edes pitänyt tytöstä kauheasti. Pidin vain siitä, miten hän palvoi minua. Ei samalla tavalla kuin Senna ikinä. Veronicasta huomasi, että hän palvoi minua sen rahapinon takia, jonka päällä istuin. Miksi tein sen, kysyin koko ajan itseltäni. Rakastin Sennaa. Veronica oli flirttaillut minulle jo kuukausi kaupalla. Olisiko tämä tapahtunut, vaikka Senna ei olisi ollut poissa? Olinko minä tosiaan näin heikko?

Eräänä iltana Senna palasi. Hän ei sanonut mitään, katsoi vain minuun.

Hänen ilmeensä oli tulkitsematon. Syyllisyys nakersi sisimpääni. Olin pettänyt vaimoani, hypännyt heti toiseen vuoteeseen, kun Sennan silmä vältti. Vihasin itseäni.

Menin Sennan luokse, hän ei vieläkään puhunut minulle mitään.  "Olen niin pahoillani", kuiskasin. "Luulin, että lähdit lopullisesti... Olin niin yksin", selitykseni kuulosti naurettavalta jopa omaan korvaani.  Senna veti syvään henkeä. Hänen äänensä värisi, kun hän sanoi hiljaa "Kuusi päivää... Olin poissa vain kuusi päivää". Senna kääntyi ja laahusti raskain askelin yläkertaan. Vihasin itseäni. Vihasin sitä, mitä olin tehnyt. En ikinä halunnut loukata Sennaa. Kunpa olisin tajunnut, että revin hänen sielunsa hajalle jo silloin, kun yritin kahlita häntä rahalla.

Tuona samana yönä, niin kuin monena seuraavanakin yönä hiivin ulos Sennan mentyä nukkumaan. Jatkoin edelleen Veronican tapailua, edelleen petin Sennaa. Minun oli lopetettava tämä, mietin samalla kun kävelin kohti Veronican asuntoa.

Tulin aamuyön pikkutunneilla kotiin. Pelästyin, kun näin Sennan istumassa portailla. Hän nosti itkuiset kasvonsa kohti minua ja huusi: "Koska sinä kerrot minulle?" Ihmettelin, että mitä pitäisi kertoa. Senna näytti vieraalta. Se elämää rakastava tyttö oli tiessään, edessäni istui nainen, jonka sydän oli särjetty. "Sen, että sinulla on toinen nainen", hän sanoi hiljaa. Hän sanoi, että paluuiltaansa edeltävänä iltana oli nähnyt minut toisen kanssa. Hän kertoi, että tiesi minun lähtevän joka yö muutamaksi tunniksi johonkin.  "Etkö enää rakasta minua", hän kysyi ääni väristen.

Sanoin, että rakastan häntä enemmän kuin elämää ja yritin halata häntä. Senna vetäytyi kauemmaksi ja esitti kysymyksen, johon en osannut vastata: Miksi tein sen? Senna katsoi minua odottavana. Kun en vastannut mitään, hän nyyhkäisi ja sanoi, että tämä oli tässä. Hän sanoi hakevansa avioeron, sillä hän ei voi enää elää näin onnettomana. Hän pyysi että häipyisin hänen elämästään. "En halua enää ikinä nähdä sinua", hän sanoi hiljaa.

En yrittänyt puhua Sennaa ottamaan minut takaisin ja antamaan anteeksi. En, koska tiesin, että en enää ansainnut häntä. En ollut enää pitkään aikaan tehnyt häntä onnelliseksi. Siitä hetkestä, kun nostin rahan arvon liian tärkeäksi elämässämme, menetin hänet. Senna sanoi aina, että raha kahlitsee ihmisen, joka ei osaa tyytyä siihen mitä on, vaan himoitsee koko ajan lisää. Ja minä olin himoinnut. Isoin virheeni oli, että kahlitsin Sennan siinä samalla. Hän oli vanki tässä suhteessa, levoton sielu, joka ei saanut juosta niin kuin halusi.

"Kaikkea hyvää", sanoin Sennalle ja poistuin kodistamme. En katsonut taakseni, en halunnut nähdä Sennan surun vääristämi kasvoja. "Rakastin sinua, todella rakastin. Sinä pilasit kaiken", Senna huusi perääni. Nuo olivat viimeiset sanat, jotka hän ikinä puhui minulle.

Vuosia kului, ja yhä päivittäin muistelen Sennaa. Hän on elämäni suurin rakkaus, eikä kukaan ole vielä korvannut häntä. Minun sydäntäni edelleen riipii, kun muistan Sennan itkuiset kasvot. Matkustin toiselle puolen maailmaa, jotta voisin unohtaa nuo kasvot, siinä ikinä onnistumatta.

Palasin kotikaupunkiini oltuani muualla töissä liki kuusi vuotta. Kadulla silmiini osui tutun näköinen pariskunta. Tiesin, että veljeni oli mennyt joitain vuosia sitten naimisiin, mutta en ikinä tiennyt kenen kanssa - ennen tuota hetkeä. Tunsin tuon naurun vaikka unissani. Se oli Senna. Sergei oli naimisissa Sennan kanssa! Minun Sennan!

Sennan jäänsiniset silmät kohtasivat omani. Tunnistiko hän minut? Käänsin nopeasti selkäni heille ja toivoin, etteivät he tunnistaneet minua.

Sennan nauru iski sisuksiini kuin kylmä jääpuikko. Kuinka olinkaan kaivannut tuota naurua. Naurua, jonka minä aikanani tukahdutin.

Nousin autooni ja kaarsin pois keskustasta. Toivottavasti Sergei osaa arvostaa häntä eikä tee samoja vihreitä kuin minä. Senna ei mitään muuta ansaitse, kuin onnen. Luojani, miten häntä rakastan! Ensirakkauteni, suurin rakkauteni, Senna Sprite...