Lullaby delirium; osa 6

Mary kysyi "Simeonilta" voisiko hän kertoa illan tapahtumista. "Kyllä, kerron sinulle. Mutta teen selväksi, että Nicole ei ole tehnyt mitään. Minä haluan vain suojella häntä".
Mary nyökkäsi. Mistä haluat minun aloittavan", Simeon kysyi. "Kerro siitä, kun Katie saapui Nicolen luokse".

"Katie oli hyvin hätääntyneen oloinen. Hän oli jo pidemmän aikaa ollut huolissaan ystävästään. Nicole oli ottanut potilaansa itsemurhan hyvin vakavasti ja oli siitä asti käyttäytynyt vähän oudosti. Kun Nicole kertoi minusta Katielle, Katie oli närkästynyt ja sanonut Nicolea hulluksi. Minä en pitänyt siitä. Tuona sunnuntai-iltana Katie saapui Nicolen luokse. Nicole oli kertonut kirjoittamastani lapusta Katielle aiemmin, mitä hänen ei olisi pitänyt tehdä. Katie oli kielitutkija yliopistolla, hän kyllä ymmärsi anagrammien viestit hetkessä. Katie näki myös viimeisemmän kirjoittamani lapun tuolloin. "Nicole, etkö sinä ymmärrä", Katie sanoi surullisena ystävälleen.
"Katie oli siis surullinen? Ei vihainen?"
"Voi ei, ei hän ollut vihainen. Hän oli surullinen ja hämillään, mutta ei missään vaiheessa vihainen. Välillä ehkä hieman turhautunut".
Hän yritti kertoa viesteistä, mutta Nicole ei halunnut kuulla. Kun Nicole kertoi nimeni Katielle, purskahti Katie lohduttomaan itkuun.

Hän tarttui Nicolea hartioista ja nyyhkytti. "Nicole. Simeon Flitch on käännös sanoista Nicole Smith. Nicole, sinä olet Simeon, hän ei ole todellinen. Et ole voinut nähdä häntä, häntä ei ole". 
"Nicole sanoi, että Katie saattoi lähteä pois kuultuaan nimesi"
"Se johtuu siitä, ettei Nicole ollut tuolloin enää paikalla. Saanko nyt jatkaa, vai keskeytätkö minut koko ajan, niin kuin keskeytiti Nicolenkin?"
Katien ei olisi kuulunut sanoa, että minä en ole todellinen. Tietenkin minä olen todellinen. "Katie, Katie, Katie. On hyvin, HYVIN loukkaavaa sanoa, että joku ei olisi olemassa", sanoin hänelle ja tartuin hänen käsiinsä. "Nicole, päästä irti, satutat minua". Totta puhuakseni, minä en koskaan oikein pitänyt Katiesta. 

"Voi Katie-pieni, Nicole ei nyt ole täällä", sanoin hänelle ja istutin hänet sohvalle. Ojensin hänelle käteni. "Simeon Flitch, erittäin hauska viimeinkin tavata kasvotusten". Katie näytti kauhistuneelta. Hän ei tarttunut ojennettuun käteeni katsoi minua vain kauhuissaan. "Tiedätkö, olisi ollut niin paljon parempi, jos olisit pitänyt nenäsi poissa Nicolen asioista. En halua että kukaan järkyttää hänen mieltään. Ja sanomalla, että minä en ole todellinen, todellakin järkytät hänen mieltään". Nostin Katien ylös sohvalta. "Älä ota tätä henkilökohtaisesti, Katie. Minä vain haluan suojella Nicolea". Löin häntä. Löin uudestaan. Löin kolmasti. En muista kuinka monta kertaa löin. 

Katie alkoi huutaa. Hän huusi Nicolea ja pyysi minua lopettamaan. Käskin häntä olemaan hiljaa. Hän ei ollut hiljaa. Painoin käteni hänen kurkulleen, nostin seinälle ja hakkasin häntä sitä vasten. Halusin, että hän olisi hiljaa. Hän huusi niin paljon, että Nicole olisi saattanut kuulla.
"Sanoit, että nostit hänet seinälle. Katie oli paljon isompi kuin sinä".
"Totta, mutta tiedäthän sinä, rakas Mary, että minä olen paljon vahvempi miltä näytän".
Kuristin ja hakkasin Katieta seinää vasten, niin kauan kunnes hän vaikeni...

"Sotku oli kauhea. Minun oli hävitettävä Katien ruumis, ennen kuin Nicole palaisi. Minun ei missään nimessä ollut tarkoitus tappaa häntä, hän ei vain ollut hiljaa. Niin paljon meteliä yhdestä naisesta. Hänen olisi pitänyt olla vain hiljaa", Simeon alkoi käydä hysteeriseksi. Mary ei hetkeen sanonut mitään. "Simeon, mihin sinä piilotit Katien ruumiin", Mary kysyi. Hän tiesi, että Katie oli joutunut hirveän väkivallan uhriksi. Hän tiesi että Katie oli kuollut. Hänen ruumistaan ei van oltu löydetty. Hän tiesi myös sen, että Katien korvat oli leikattu irti, sillä ne löydettiin aseteltuna voileivän päälle Nicolen keittiöstä. Ne oli aseteltu samoin, kuin Nicolen potilas, Sebastian, oli asetellut vaimonsa irtileikatut korvat voileivälle.

"Nicolen talon takana olevaan metsään sekä vanhalle rannalle, sen lahonneen venelaiturin kupeeseen ja huoneeseen, joka on Nicolen toimiston alapuolella", Simeon luetteli, kuin olisi puhunut niinkin arkisesta asiasta, kuin kauppalistasta. Hän istui rennosti tuolillaan ja vilkuili hymyillen hoitajia, jotka seisoivat hänen vierellään. Mary sulki silmänsä ja veti syvään henkeä. "Sinä siis paloittelit Katien ruumiin". Mary enemmänkin totesi kuin kysyi. Häntä hieman puistatti. Hän ei ikinä tottunut siihen, miten rennosti jotkut saattoivat kertoa tappamistaan ihmisistä. "Se oli jotain, mitä en mielelläni olisi tehnyt. Mutta kuten sanoit, Katie oli isokokoinen. Miltä luulet sen näyttäneen, jos olisin yrittänyt raahata sen kokoista jätesäkkiä johonkin". Simeon kysyi ja hymyili jälleen leveästi. "Tajuatko sinä Simeon, että teollasi et suojellut Nicolea vaan aiheutit hänelle hankaluuksia. Kun sinut lukitaan loppuelämäksesi tähän laitokseen, käy niin myös Nicolelle". Mary sanoi tiukasti katsoen Simeonia silmiin.

Simeonin hymy katosi. Hän liikehti levottomasti tuolissaan, ennen kuin pomppasi pystyyn. Hän olisi jälleen hyökännyt Maryn kimppuun, ellei hoitajat olisi reagoineet liikehdintään ja tarttuneet hänen käsiinsä. Simeon potki vauhkona ilmaa ja yirtti repiä itseään vapaaksi. Yhtäkkiä hän rauhoittui ja hymyili mielipuolisesti retkottaen hervottomana hoitajien käsien varassa. "Kun sinä sitä vähiten odotat, minä tapan sinut", hän sanoi ja sylkäisi kohti Marya. "Viekää hänet pois. Muistakaa sitoa hänet tiukasti sänkyynsä", Mary sanoi hoitajille.

Mary istahti uupuneena tuolilleen ja avasi Nicolen potilaskansion. Hän oli uransa aikana tavannut monia skitsofreenikoita sekä jakautuneesta persoonallisuudesta kärsineitä ihmisiä, mutta ei koskaan näin vakavaa tapausta. Hän ei ollut ennen törmännyt tapaukseen, jossa potilas olisi ollut tuolla tavoin kanssakäymisissä toisen persoonallisuutensa kanssa. Monet ovat tietoisia toisista persoonistaan, mutta Nicole todella uskoi näkevänsä Simeonin, uskoi koskevansa tätä, jopa harrastaneen seksiä tämän kanssa. Kaiken tuon lisäksi Nicole tuntui kärsivän jonkinasteisesta paranoidisesta skitsofreniasta, sillä hän oli yli vuoden uskonut, että hänen kuollut potilaansa edelleen kävi hänen vastaanotollaan. Nicole oli sulkenut potilaan kuoleman mielestään ja eli yhä uudelleen ja uudelleen tuota istuntoa, joka oli heidän viimeisensä. Mary päätteli, että potilaan kuoleman jälkeen Mary vaipui jonkinasteiseen psykoosiin. Mary sulki kansion ja huokaisi syvään. Hänen oli saatava Nicole kuuntelemaan ja auttaa häntä ymmärtämään sairautensa laajuus. Nicole oli kuitenkin joskus ollut ammattitaitoinen psykiatri, hän tiesi mihin kaikkeen ihmisen mieli kykeni...



(Vielä on yksi osa tulossa, ei tää tähän loppunut)