"Noniin. Kertoisitko siitä, kun viimeksi tapasit Katien", nainen sanoi. Nicole liikehti tuolillaan levottomasti. "Miksi, juuri eilenhän minä siitä kerroin". Nicole alkoi itkea lohduttomasti. "Miksi sinä kyselet minulta tuollaisia asioita, millä ei ole mitään merkitystä? Minä juuri kerroin sinulle, että Simeon teki jotain Katielle.
Sinun pitäisi olla tekemässä työtäsi ja etsimässä Simonea".
"Minä teen työtäni juuri parhaillaan", nainen sanoi rauhallisesti. Nicolen silmät siristyivät viiruiksi. "Minkälainen poliisi kyselee turhia sen sijaan että etsii rikollista", Nicole sylki sanat suustaan "Minä en ole poliisi", nainen sanoi ja käveli työpöytänsä taakse. "Minä olen psykiatrisen sairaalan johtava lääkäri. Sinä, Nicole, olet täällä potilaana."
Nicole katseli epäuskoisena ympärilleen. "Kusetat minua", hän sanoi ja naurahti ivallisesti. Nainen pudisti päätään ja näytti surulliselta. "Me olemme Nicole käynyt tämän samaisen keskustelun neljä kertaa aiemminkin. Neljä kertaa olen kertonut sinulle missä olet ja miksi", nainen sanoi hitaasti, painottaen jokaista sanaa. "Miksi minä olen täällä? Miksi en muista nähneeni sinua ennen", Nicole alkoi muuttua hysteeriseksi. "Minä kerron sinulle, jos lupaat rauhoittua. Jos lupaat, että käsittelet kaiken kertomani rauhassa, ja koitat olla kiihtymättä". Nicole nyökkäsi ja korjasi asentoaan tuolilla.
"Tämä on tosiaan neljäs kerta, kun kerron sinulle, että olet täällä potilaana. Neljästi olet kertonut minulle tuon samaisen tarinan". Nainen piti taukoja lauseiden välissä, varmistaen näin, että Nicole varmasti takertuu jokaiseen sanaan. "On ollut erityisen tärkeää, että käymme tarinan joka kerta uudelleen läpi, jos vaikka muistaisit lisää yksityiskohtia". Nicole pureskeli kynsiään. "Okei, tämä oli siis neljäs kerta kun kerron sinulle Simeonista. Meillä meni tähän yhteen kertaan aikaa kaksi päivää. Jos olen neljästi tarinan kertonut sinulle, tarkoittaisi se, että olen ollut täällä vähintään kahdeksan päivää. Ja minä olen ollut täällä vain kaksi päivää. Minä tapasin Simeonin vasta noin kahdeksan päivää sitten". Nicole alkoi taas hermostua. "Nicole, muista että on tärkeää, ettet kiihdy. Se, mitä seuraavaksi kerron sinulle saattaa järkyttää sinua. Et ole ollut täällä kahta päivää. Tai kahdeksaa päivää. Olet ollut täällä tarkalleen neljätoista kuukautta ja kuusi päivää".
Nicole jähmettyi hetkeksi paikalleen. Hän taisi jopa olla pienen tovin hengittämättä. "Väitätkö sinä, että olen ollut täällä jumalauta yli vuoden", Nicole kiljaisi. Nainen nyökkäsi. "Miten se on mahdollista? En muista että olisin ollut. Tuo ei ole mahdollista", Nicolen hengitys alkoi kiihtymään ja hän katseli jälleen hädissään ympärille. "Sinut tuotiin meille potilaaksi neljätoista kuukautta sitten. Ensimmäisen keskustelun kävimme kaksi viikkoa sen jälkeen, jonka jälkeen vaivuit katatoniseen tilaan. Välillä olit pidempiä aikoja hereillä todellisuudessa, välillä vain hetkittäin". Nainen piti tauon puhessaan ja katsoi Nicolea. Nicole tuijotti eteensä lasittunein silmin, kunnes romahti. Hän vajosi lattialle ja alkoi itkeä hysteerisenä.
Viereisestä huoneesta juoksi hoitaja, mutta nainen kehotti häntä pysähtymään. Nicole huusi lattialla, hän huusi kuin olisi kärsinyt kovista kivuista. Nainen istuutui lattialle Nicolen viereen. "Normaalisti emme kerro potilaille heidän asioistaan liian tarkasti, mutta sinä olet itsekin alan ammattilainen, joten kykenet varmasti auttamaan meitä auttamaan sinua", hän sanoi Nicolelle pehmeällä äänellä. Nicole haukkoi henkeä. "Tiedän, että tämä kaikki järkyttää sinua, mutta sinun täytyy yrittää katsoa asiaa psykiatrin näkökulmasta. Tiedän, että kykenet siihen". Nainen nousi lattialta ja istui takaisin tuolilleen odottamaan.
Kun Nicole viimein sai hengityksensä tasaantumaan ja itkukohtauksensa kuriin, nainen kehotti hoitajaa siirtymään toiseen huoneeseen. Nicole istuutui takaisin tuolille, jossa oli hetki sitten istunut. "Voimmeko jatkaa", nainen kysyi. Nicole veti syvään henkeä ja nyökkäsi. "Tarinassasi kerroit yhdestä potilaastasi. Hän oli vastaanotollasi viikottain ja kertoi sinulle vaimostaan". Nicole nyökkäsi. "Kyllä, Sebastian. Hän oli vakioasiakkaani ollut jo useamman vuoden. Kerroinhan sen sinulle jo".
"Kyllä, niin kerroit. Muistatko, mistä puhuitte perjantaina ennen kuin lähdit töistä, ennen kuin tapasit Simeonin", nainen kysyi. "Muistan. Sebastian kertoi, kuinka vaimo ei kuuntele häntä eikä osaa tehdä voileipää". Nicole nauroi. "Miksi naurat", nainen kysyi pehmeästi. "En tiedä. En todellakaan tiedä", Nicole sanoi ja lopetti nauramisen ja näytti hämmentyneeltä. "Muistatko, mistä keskustelitte Sebastianin kanssa seuraavan viikon torstaina, ennen kuin Simeon tuli toimistollesi". Nicole oli hetken hiljaa. "Puhuimme samasta aiheesta. Voileivästä".
"Oliko istunnot täysin identtiset", nainen kysyi. Nicole pudisti päätään. "Ei, ainoastaan Sebastianin ongelma oli tyystin sama. Sanasta sanaan. Hän kertoi minulle täysin samat asiat, kuin edellisellä viikolla, minä vastasin täysin samalla tavalla. Ainoa ero oli, että perjantaina ajatukseni harhailivat seksifantasioihin Sebastianin kanssa ja torstaina mietin, mihin Simeon oli kadonnut". Nicole tuojotti eteensä kohdistamatta katsettaan mihinkään. Nainen katsoi Nicolea ja odotti, että hän olisi valmis jatkamaan.
"Muistatko mitään muuta istuntoa Sebastianin kanssa? Sanoit, että hän oli vuosia käynyt vastaanotollasi". Nicole sulki silmänsä. "Kyllä, yhden. Siitä on yli kaksi vuotta. Silloinkin keskustelimme voileivästä ja hänen vaimostaan. Mutta silloin tapahtui muutakin". Nicole puristi kätensä nyrkkiin. "Harrastimme seksiä. Harrastimme seksiä myös kahdesti tuon kerran jälkeen, mutta silloin emme puhuneet hänen asioistaan. Hän halusi seurustella kanssani". Kyyneleet valuivat jälleen Nicolen silmistä, kun hän pakotti itsensä muistamaan. "Minä torjuin hänet. Sanoin hänelle etten seurustele asiakkaiden kanssa, enkä halua että hänen avioliittonsa kariutuu. Tein virheen, olin heikko. Hän oli vietävän suloinen. ON vietävän suloinen".
"Nicole, Sebastian on kuollut. Hän tappoi vaimonsa ja itsensä yli kaksi vuotta sitten. Sinä tiedät sen. Hän jätti jälkeensä viestin. Muistatko mitä siinä luki", nainen kysyi jälleen painottaen sanojaan. Nicole nyyhkytti ja nousi ylös tuoliltaan. "Hän kirjoitti, kuinka kaikki on minun syytäni, että minä epäonnistuin auttamaan häntä.
Hän kirjoitti sekavia sanoja vaimostaan ja siitä helvetin voileipäongelmasta. Hän kirjoitti, että vaimo kerjäsi sitä ja että oli minun syyni, kun en enää kehottanut häntä olemaan avoimempi. Hän leikkasi vaimonsa korvat irti ja asetti ne voileivälle - juuston päälle. Voihyväluojahänonkuollut", Nicole henkäisi, kun totuus potilaan kohtalosta palasi hänen mieleensä. Hän itki jälleen.
Hän käveli edestakaisin levottomana ja pureskeli kynsiään. "Psykoosi, paranoidinen skitsofrenia. Hebefreeninen ja katatoninen skitsofrenia", hän luetteli diagnooseja. "Nicole, me emme vielä keskity diagnoosiisi. Meillä on vielä paljon läpikäytävää, mutta on parempi jättää ne huomiselle. En halua rasittaa sinua liikaa". Nainen kutsui hoitajan viereisestä huoneesta ja kehotti häntä saattamaan Nicolen osastolle.
Nicole kääntyi vielä ovella kohti naista ja sanoi: "Jos minä en huomenna muista mitään tästä päivästä, pyydän, älä muistuta minua. Minä välitin Sebastianista enemmän kuin oli sopivaa. Mieleni ei turhaan pyyhkinyt tuota pois". Nainen nyökkäsi. "Minä toivon, että sinä haluat muistaa. Kun olemme käynet nämä asiat läpi, alamme käsitellä tunteitasi. Olemme täällä vain auttaaksemme sinua tervehtymään. Sinä tiedät sen." Nicole nyökkäsi surullisena ja seurasi hoitajaa ulos ovesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti