My, my, my Delilah... OSA 6

Mä istuin sairaalassa valehtelematta yli viistoista tuntia ja odotin. Odotin, että joku tulis kertomaan, että mitä helvettiä mun muijalle just tapahtu!
Mä aloin olla jo niin hermostunu, että olisin varmasti marssinut apinanraivolla osastolle ja vaatinut vastauksia, ellei lääkäri olisi sillä hetkellä astellut luokseni. Hän näytti väsyneeltä. "Tyttöystäväsi on kunnossa, mutta hyvin väsynyt. Synnytys oli vaikea". Synnytys? Synnyttikö Delilah? "mutta loppuviimein kaikki meni hyvin. Teillä on terve tytär". Mua huimas. Tytär? Mulla? Nousin ylös ja vaadin saada nähdä Delilahin ja tytön. Lääkäri esti pääsyni osastolle. "Olen pahoillani, mutta emme voi päästää sinua sinne". Mitä helvettiä? Katsoin lääkäriä vihaisesti ja sanoin, että mulla on jumalauta oikeus nähdä tyttäreni ja tyttäreni äiti. Lääkäri pudisti päätään. "Olen pahoillani, mutta lapsen äiti erikseen pyysi, ettemme päästäisi sinua paikalle. Me emme voi tehdä lapsen äidin toiveiden vastaisesti. Olen pahoillani". Lääkäri käveli pois. Mä kihisin raivosta. Miksi Delilah oli kieltänyt mua tulemasta katsomaan sitä? Ja meidän kersaa?? Löin nyrkkini seinään. "Typerä lehmä", mumisin ja kävelin raivoissani ulos sairaalasta.

Mä olin ennen purkanut raivoni agressiiviseen seksiin satunnaisten eukkojen kanssa, mutta koska musta oli tätä nykyä tullut munaton kultapoika tyydyin poistamaan aggressioni kuntosalilla. Soitin kotiinpäästyäni lääkärille, joka kertoi, ettei Delilah ollut muuttanut mieltään - mä en saisi vieläkään mennä katsoon heitä. Hän kertoi myös, että äiti ja lapsi jäävät joksikin aikaa tarkkailtavaksi sairaalalle. Ei mitään vakavaa kuulemma, se on vain toimintatapa, kun lapsi syntyy ennen laskettua aikaa. Joka aamu mä soitin sairaalalle vain kuullakseni, että Delilah piti päänsä, eikä halunnut nähdä mua. Jumalauta mua raivostutti. Oliko se tosiaan suuttunut noin saatanasti siitä hissiepisodista?
Neljä päivää oli kulunut siitä, kun meidän kersa synty. Neljä päivää, enkä vieläkään ollut nähnyt sitä. Mä olin ton neljän päivän aikana valmistellut asuntoni ylimääräisestä huoneesta lastenhuoneen toivoen, et Delilah joskus vielä haluis nähdä mut...

Mä olin viettänyt vuorokaudet läpeensä taloyhtiöni kuntosalilla repien itseni niin uuvuksiin, etten jaksanut miettiä Delilahia tai kersaa. Mä kuulin, et joku käveli huoneeseen. Kaiken sen paskan ja hien hajun seasta saatoin haistaa Delilahin tutun tuoksun. Mua hymyilytti, olin niin helpottunut, et se päätti tulla mun luo. Delilah ei sanonut mitään. Mäkään en osannut sanoa mitään. Mua hävetti. En tienny mikä mua hävetti, mut mua hävetti ihan helvetisti.

Delilah ojensi tuon tuhisevan käärön mulle ja voin vannoa, etten ollut ikinä nähnyt mitään niin suloista. Tyttö hymyili mulle valloittavasti ja ojenteli pieniä nakkimakkaran pituisia käsiään mua kohti. Mua nauratti. Vilkaisin Delilahia, joka katseli meitä ilmeettömänä. Se ei vieläkään sanonut mitään.

Se ei sanonut mitään silloinkaan, kun me astuttiin hissiin ja suunnattiin kämpilleni. Se vaan katseli mua pistävästi.

Kämpillä se seuras mua hiljaa yläkertaan ja katseli, kun laitoin pikkulikan kehtoonsa. Mua vähän kauhistutti, miks se oli tollanen. Aikoiko se jättää mut? Mä en uskaltanut sanoo sille mitään. Se poistu lastenhuoneesta ja näytti hirvittävän surulliselta. Jep, se aiko jättää mut...

Se oli istahtanut sängyn viereen lattialle ja itki. Ei helvetti, mä olin niin huono tälläsissä tilanteissa. Mä hetken aikaa tuijotin sitä, sillä en ollu varma halusko se, et mä tuun sen luo. "Pystynkö mä Jamie luottaan suhun ollenkaan", se sano hiljaa.

Istuin Delilahin viereen lattialle ja vedin hänet lähelleni. Se tarkotti sitä hissiepisodia. Helvetti, olin unohtanut koko jutun. "Mä en saa sitä pois mielestäni. En voi ymmärtää, miks päästit sen eukon niin pitkälle, sun ois pitänyt lopettaa se ennen kuin se edes alko". Delilah itki lähes hysteerisenä. Mä mietin, et miten pahalta musta olis tuntunut, jos olisin yllättänyt Delilahin samallatavalla. Puristin häntä hieman kovemmin sylissäni. "Tajuatko sä ollenkaan, miten hirveää, siihen tilanteeseen oli kävellä? Ja nähdä se".  Kyllä, mulla oli pieni aavistus.

"Mä en saa sitä enää tekemättömäks, vaikka haluisinkin. Se koko tilanne oli niin omituinen ja tapahtu jotenkin niin yllättäin. Mä en ollu täysiä edes mukana koko tilanteessa, kun kelasin sua ja sitä ootko sä kunnossa", sanoin hänelle. Mä en halunnut puolustella tai selitellä tapahtunutta, sillä siitä ei olis mitään apua. "Jos mä olisin yllättänyt sut samasta tilanteesta, niin mä en ois kestänyt sitä... Eli voin kuvitellä, miten paskalta susta tuntuu". Delilah katso mua pistävästi. Se selvästi mietti seuraavaa siirtoaan - lähteäkö vai jäädäkö.

Hän nojasi hieman lähemmäks mua ja painoi huulensa lähes omiani vasten ja kuiskasi: "Jos sulla ois seissy - jos sä olisit ollu kiihottunu siitä harpusta, mä olisin leikannu sun vehkees irti". Mä en yhtään epäilly, etteikö se ois tehny sitä. "Se muija ei ois saanu mua kovaks vaikka ois ottanu kuus päivää poskeen", sanoin ja painoin huuleni kevyesti vasten hänen huuliaan. Delilah tuhahti ivallisesti, mutta vastas kuitenkin mun suudelmaan. Se ei pistänyt vastaan, kun riisuin sen puseron ja avasin sen nutturan päästäen tuon upean punaisen hiuspehkon valumaan pitkin hänen hartioitaan. Väillä mua hämmästytti, miten tajuttoman seksikäs Delilah on.

"Mitä sä tuijotat", se kysy kun hieman vaivaantui mun tuijotuksesta. "Tyhmä kysymys. Sua", sanoin ja kosketin hänen paljasta vatsaansa. "Mennään naimisiin", sanoin sen enempää miettimättä. Delilah hämmästyi. "Ootsä tosissas". Mä mietin itsekin olinko tosissani. Oli ihan eri asia seurustella jonkun kanssa, kun olla naimisissa. Asua saman katon alla. Naisen kanssa...